— Ei, hän läksi äsken. Hän on ruukinpatruunan poika Södermanlannista.
— Ja miksi minä en saanut tietää, että hän oli täällä, — miksi en saanut pukeutua mennäkseni sisälle häntä kiittämään?
Eikä Alma saattanut pidättää mielipahansa ilmettä: se ilmeni hänen äänensä harvinaisesta noususta ja poskiensa väristä.
— Mitä nyt? — huudahti ylijahtimestari ällistyneenä. — Tahtooko neiti pitää kotikuulustelua isänsä kanssa, jos tämä uskaltaa kutsua luokseen vieraan, kysymättä neuvoa tyttäreltään, tahi unohtaa kutsua häntä mukaan milloin se ei ole tarpeellista!
— Mutta miksi, isä, se tänään oli vähemmän tarpeellista kuin muulloin?
Olethan, isä, usein sanonut, että pöydästä puuttuu jotakin, milloin
Almasi ei ole läsnä!
— Niinpä kyllä, niinpä kyllä; mutta ei liene liian aikaista totuttautua siihen kaipuuseen. Eiväthän tytöt ole luodut iän kaiken olemaan kotona isiensä huvitukseksi: he ovat muuttuvaista tavaraa, joka kulkee kädestä käteen — luonnollisesti isän kädestä aviomiehelle… Mutta nouse ylös, lapseni — me odotamme sinua!
Ylijahtimestari jätti tyttärensä, ja neljännestunnin kuluttua oli Alma isänsä huoneessa, jossa majuri Kling istui sohvalla sanomalehtien ympäröimänä.
Majuri oli viisikymmen-vuotias mies. Nuoruudessa oli kolme ominaisuutta tehnyt hänet kuuluisaksi: hän pelasi korttia, vaihtoi hevosia eikä koskaan viihtynyt kotona. Mutta miehuudeniässään hän kammosi näitä nuoruudenhuvituksiaan: nyt hän ei koskaan pelannut korttia, ei koskaan vaihtanut hevosia ja rakasti intohimoisesti kotiaan, josta vaimoa lukuunottamatta ei puuttunut mitään.
Majurilla ei ollut ylijahtimestarin halua seurata aikaansa kaikessa, paitsi pakinoimisessa ja juttujen kertomisessa. Sanomalehdille hän antoi kolmannen tahi neljännen sijan, ja muita kirjoja hän ei lukenut kuin maataloutta koskevia. Mutta joskaan majuri ei halunnut lukea kirjoista ihmisten suruja ja kärsimyksiä, niin hän sitä useammin etsi niitä tosielämästä, antaakseen apua hyväntahtoisesta sydämestä. Ja siinä ylijahtimestari ja hän usein kohtasivat toisensa, niin että he vihdoin olivat tulleet aivan välttämättömiksi toisilleen.
Ylijahtimestarin ja majurin kesken ei tähän asti ollut tapahtunut mitään lähempää selvittelyä Almasta. Mutta ylijahtimestari tunsi, että majurin kaikkein korkein toivomus oli saada sanoa tyttöä vaimokseen, samaten kuin majuri tiesi, että ylijahtimestari — juuri nähdäkseen tämän avioliiton toteutuvan — pidätteli kaikkia nuoria miehiä talostaan.