veljen palvelija Sv. Kling."
— Voi sinua tomppelia, olisitpa tuon pusertanut itsestäsi puoli vuotta sitten, niin olisi hän nyt sinun vaimonasi! — mutisi ylijahtimestari… — Oma tahto — niin, saadaanpa nähdä: tuollainen pikku heilakka ja oma tahto. Mutta minä tiedän myös mitä minä tahdon ja mikä on parasta ja viisainta. Onkohan vaan raunioiden ritari lähtenyt Hevossaaresta? Minun täytyy lähettää tiedustaja sinne. Jos sala-ampujia on läheisyydessä, niin täytyy pitää silmänsä auki.
Samana iltana ylijahtimestarin päähän pisti soutaa kalastamaan — mikä urheilu ei suinkaan ollut hänen lempihuvejaan. Kulkiessaan Hevossaaren ohi hän poikkesi maihin, noustakseen ylös ja katsoakseen veneenrakentamista, jota luotsivanhin johti. Majatalon isäntä itse oli ulkona ja seisoi hattu kädessä kumartaen.
Ylijahtimestari tervehti. — No, onko paljon matkustavaisia? — kysyi hän.
— Eipä kovinkaan paljoa. Minulla on kuitenkin ollut muuan herra, joka on virunut täällä kokonaisen viikon.
— Ja viruu vieläkin?
— Ei, hän matkusti juuri nyt — vene näkyy kaukana tuolla lännessä. Hän aikoo mennä Hjo'hon, josta tulikin.
Sydän keventyneenä ylijahtimestari palasi kotiinsa. Ja koska hän nyt piti asiansa varmana, päätti hän itse matkustaa Svanvikiin, saadakseen majurin itsensä kirjoittamaan Almalle, ja rohkaistukseksi siihen antaakseen oman suostumuksensa.
XIII.
Muutamia viikkoja oli kulunut.