— Sen saattoi uskoa, kyllä väinkin. Ja onko hän hämmentänyt sinulle niin voimakkaan liemen, että sinun on pitänyt saada hermoväristys ensimäisestä annoksesta?
— En luule, isä, hänen arvanneen oikein!
— Ja siksi olet pahoillasi? Kas niin, älä näytä niin hämmästyneeltä: me kenties toteutamme hänen ennustuksensa!
— Mutta juuri se, isä…
— Ilahduttaa sinua, ymmärrän, ymmärrän — se on aivan luonnollista. Hän on kai juorunnut, että me aiomme pitää hieman hauskaa?
— On, mutta minä en siitä niin ihastunut.
— Mitä, sinä itsepäinen, kiittämätön pikku hupakko — et ihastu siitä, että isäsi panee sinulle toimeen tanssiaiset! Etkö häpeä?
— Tahtoisin olla niin iloinen, niin onnellinen, ettei kukaan olisi nähnyt iloisempaa tyttöä, jollet vaan…
— Kas niin, kas niin, jätä nuo tyhmät, ikävät keskeytykset! Emme kai istu täällä kuin teatterissa odottamassa, että kuiskaaja täyttää loput, milloin itse sekoamme. Puhu aina avoimesti ja suoraan. Miten oli: jollet vaan…?
— Pane toimeen mitään muuta, — änkytti Alma.