Ja vastausta odottamatta Karl August kohteliaan jäähyväistervehdyksen jälkeen ja luoden Almaan palavaa hellyyttä uhkuvan katseen kääntyi vastakkaiselle käytävälle.
— Vai niin! Siinäpä hitonmoinen mies, — mutta minun asiakseni jää sovittautua ajoissa vastaan,— mutisi ylijahtimestari ja vaelsi alas tyttärensä keralla.
Alma koetti katsahtaa isäänsä kasvoihin. Hän odotti kauheaa vihanpurkausta, mutta ylijahtimestari sanoi tavattoman hiljaisella äänellä: — En ymmärrä, miten sinä, pieni yksinkertainen letukka, olet saanut itseesi niin paljon rohkeutta, että vastoin isäsi tahtoa ryhdyt rakasteluun ihan hänen nenänsä edessä; niin, niin, et sinä sentään olekaan aivan yksinkertainen!
Ja enempää ei sinä iltana asiasta puhuttu. Mutta mistä ei puhuttu, sitä ajateltiin; ja Alma tiesi kyllä, että kullakin päivällä on oma huolensa.
XIV.
Majuri saapui jokseenkin myöhään lauantai-iltana.
Alma oli huoneessaan, josta hän, varsinaista kieltoakaan saamatta, ei ollut lähtenyt isänsä ja Kari Augustin kesken tapahtuneen kohtauksen jälkeen.
Nyt hän kuuli isänsä askeleet, mutta avatessaan oven hän säpsähti: sellaista käskevän vakavuuden ilmettä ei tyttö ollut koskaan nähnyt hänen kasvoillaan.
— Olen sanonut sinulle, lapseni, — lausui isä tarttuen tyttärensä käteen, — olen sanonut sinulle antavani sinulle riittävästi aikaa myöntävän vastauksesi oppimiseen, ja nyt jätän sinulle vielä puoli tuntia siihen. Minun päätökseni olet jo kauan tiennyt, ja vielä kauemmin olet tuntenut, etten koskaan muuta päätöstäni.
— Mutta, isä, — sanoi Alma koettaen rohkaista mieltään, — en saata antaa uskollisuuttani kahdelle!