— E-en herra, en hänen tietämättään… Tule tänne, heilakka, ja vastaa, etkö tiedä, että isäsi on aikonut sinut toiselle kosijalle? No, anna tulla — puhu suusi puhtaaksi, jotta ritarisi ymmärtää sinut. Tämä on oikeastaan minun puoleltani liiallinen hyvyyden osoitus, mutta yhtä kaikki — sallin sen.
— Mutta kehoitus, — lausui Karl August, — tapahtuu niin kaksipäisessä muodossa, että Alma-neiti pelästyy — ja vastatkoon hän silloin mitä hyvänsä, niin uskon ainoastaan hänen edellisiä sanojansa. — Ja sitten hän kääntyen Almaan lausui muuttuneella ja hennolla äänellä: — Sano, rakas, kallis Alma, onko isäsi luvannut kätesi sinun tietäessäsi sen?
— Rakas, kallis Alma! — matki ylijahtimestari hirveästi virnistäen. — Rakastakaa ketä hittoa haluatte, mutta tehkää hyvin ja olkaa rakastamatta minun tytärtäni ja puhutelkaa häntä vähemmän tuttavallisesti, jos herra ruukinpatruuna suvaitsee… No, etkö saa sanaa suustasi, tyttö?
Arasti vilkuen isästä siihen mieheen, jolle oli antanut sydämensä, vastasi Alma: — Olen kyllä tiennyt isän toiveen, mutta olen toistanut, että en tahdo majuria!
— Mikä, — lisäsi ylijahtimestari, — ei merkitse! mitään! Ja tule nyt ja lähde kotiin, sillä me olemme, mikäli ymmärrän, puhuneet kaiken mitä tarvitaan.
— Emme, paras ylijahtimestari, kaukana siitä! — lausui Karl August, joka piti parhaana hillitä itseään. — Älkäämme Herran nimessä näin erotko! Olen vakuutettu siitä, että te, herra ylijahtimestari, olisitte tyytyväinen oloihini, jos saisin niitä lähemmin esittää ja Alma-neiti kulkisi edellä. Sillä kykenemättä täysin huolehtimaan vaimosta en olisi koskaan uskaltanut esittää pyyntöäni.
— Kas niin, kas niin, älkäämme puhuko puuta heinää! Uskon kyllä, että ruukinpatruuna on kunniallinen mies ja olisi kyennyt elättämään hänet, jos olisitte hänet saanut, mutta sehän teidän olisi pitänyt alusta alkaen huomata, ettei se naula vetänyt: minä osoitin olevani jyrkästi vastaan heti ensi hetkestä.
— Juuri se seikka, että isän talo oli minulta suljettu, pakoitti minua tapaamaan Alma-neitiä puistikossa. Mutta sopisikohan minun kysyä, mistä niin voimakas vastenmielisyys aivan tuntematonta kohtaan saattaa johtua? Se ilmeni jo tavatessamme Alvastrassa.
— Se, — sanoi toinen tarttuen tyttärensä käteen, — johtui siitä, että minä heti huomasin kasvoistanne jo olevanne rakastunut tyttöön, ja koska en saattanut ottaa kahta vävyä, niin tyydyin siihen, jonka paraiten tunsin ja johon enin luotin, nimittäin majuri Klingiin, jonka kanssa Alma ensi sunnuntaina menee kihloihin!
— Mutta minulla on hänen sydämensä ja — uskollisuutensa, ja se tuottaa vaatimuksia, joista en aio luopua! Olen tekevä kaikkeni säilyttääkseni ne!