Palattuaan puolen tunnin kuluttua ylijahtimestari oli jonkun verran paremmalla tuulella kuin lähtiessään. Sentähden Neta-neiti, jolla ei ollut ikinä mitään parempaa huvia kuin puupekka, ehdotti että herrat huvittelisivat sillä itseään. Ehdotukseen suostuttiin sitäkin kernaammin, kun sekä isäntä että vieras juuri tänä iltana tunsivat tarvitsevansa Neta-neidin läsnäoloa, jotteivät joutuisi jonkinmoisen, vastenmielisen alakuloisuuden valtaan.
Hetkisen Alma istui työssään ikkunan ääressä, mutta kun kukaan ei puhutellut häntä tai edes ollut huomaavinaan hänen läsnäoloaan, arveli hän, että häntä tänä iltana ei ollenkaan kaivattaisi. Ikäänkuin ei aikoisikaan lähteä pitemmälle hän meni kamariinsa, missä vielä hetkisen harkitsi itsekseen. Rakkaus kuitenkin voitti ja — kuten Almasta tuntui — järkikin; ilman hänen väliintuloaanhan Karl Augustin päähän voisi pistää ruveta, kuten talvella, kummittelemaan ikkunain takana.
Huivi heitettiin hartioille, olkihattu päähän, ja samassa ylijahtimestarin talo oli hänen takanaan.
Nopeammin kuin itse Kultakäpälä olisi kyennyt hän riensi Alvastraan vievää tietä…
Luostariholvien salaperäisessä suojassa Karl Augustin ja Alman sydämet löivät jälleen toisiaan vasten. Mutta mihin katosivat kaikki ne tärkeät neuvot, joita molemmin puolin oli annettava? Ne häipyivät ennenkuin olivat ehtineet huuliltakaan.
Silloin kuului kolme kertaa kahden vahvan käden paukahdus, jonka täytyi tulla raunioista. Karl August kohottautui nopeasti, Alma vetäytyi kauas taaksepäin; samassa näkyi musta pää kohoavan muurin takaa. — Tyrskyjä edessäpäin, herra patruuna! — kuului luotsivanhuksen ääni.
— Kelpo ukko, oletko omin neuvoin pitänyt tähystystä? Kiitos, kiitos varoituksestasi! — vastasi Karl August varmalla äänellä. Ja painaen vielä kerran Alman rintaansa vasten kuiskasi hän:
— Jätän sinut, rakkaani, niin ajoissa, ettei kukaan aavista sinulla olleen seuraa. Joku on varmaan kohta täällä: luotsivanhus on meitä varoittanut.
— Kiiruhda, kiiruhda Herran nimessä, — pyysi Alma hädissään, — ja minä rukoilemalla rukoilen sinua: älä tule takaisin ennen kuukauden loppua — ennen sitä ei tapahdu mitään, minkä vuoksi sinun täytyisi olla saapuvilla.
— Pitää kääntää, patruuna! — kuului jonkun verran kärsimätön ääni ylhäältä. — Jollei se käy sivaan, niin ajamme karille!