Monesti sanoo Wilhelm… Wilhelm, joka, nyt neljän vilkkaan lapsen isä, tuskin saa aikaa päivällislepoon, vielä vähemmin uneksiakseen kokonaisia päiviä:
»Kuulehan, pikku Viktorineni, eikö sinunkin mielestäsi ole huonompiakin romaaniaiheita kuin meidän keinotteluavioliittomme tai onnellinen naimiskauppamme, kuten sitä sanottiin?»
»Ainakin», vastasi Viktorine, »toivoisin kernaasti, että kaikki avioliitot päättyisivät siten, sillä meistä tuli onnellinen pari. Ja sitten toivon, että ne rikkaat, jotka ovat laiskoja, velttoja ja kaikesta välinpitämättömiä, kuten me ennen olimme, saisivat kokea köyhyyttä ja työntekoa sekä ennenkaikkea saisivat osakseen huolia, jotka pakottaisivat heidät pitämään huolta toimeentulostaan — sillä olkoot he sidotut millaisilla siteillä tahansa niin muuttuvat ne rakkauden siteiksi, jos vain sydämessä on jotain hyvää.»