»Tietysti… upporikasta tukkukauppiasta, joka oli tullut ottamaan osakkeita Brändstan tehtaaseen, pyydettiin ystävällisesti asumaan uhkeaan Tidanäsiin; ja kun hän matkusti kotiin, sattui luonnollisesti niin hyvin, että sotakamreerilla puolestaan oli asioita Tukholmaan, jossa hän sitten tukkukauppiaan talossa sai tilaisuuden esitellä poikansa…»
»… kunnollisen notaarion, joka kaksi kuukautta sen jälkeen oli kihloissa pääkaupungin erään komeimman talon perijättären kanssa.»
»Ahaa, nyt he nousevat kärryistä tuolla alhaalla — niin kaukana kirkosta! Sotakamreeritar on kai halukas näyttämään loistavaa miniäänsä.»
»Mutta minä en anna anteeksi Wilhelm herralle, ettei hän tarjoa morsiamelleen käsivarttaan… morsian on varmasti se, joka nyt kulkee tuon pitkän tytön oikealla puolella.»
»Ja sotakamreerin kohteliaista kumarruksista voi nähdä kuka on morsiamen äiti.»
»… niinkuin jäykkäniskaisen sotakamreerittaren hymyilystä ymmärtää, että tuo paksu herra, joka tarjoaa hänelle käsivartensa, on tukkukauppias.»
* * * * *
Luokaamme nyt erityinen silmäys niihin kahteen henkilöön, jotka olivat niin suuren uteliaisuuden aiheena.
Neiti Viktorine H. oli tuskin 18-vuotias tyttö, keskikokoinen, solakka, kalpea, sinisilmäinen, ja hänen ulkonäkönsä osoitti, että hänellä oli ikävä.
Kuitenkaan ei tämä nuori tyttö ollut lähimainkaan ruma, vielä vähemmin tyhmä; mutta hän oli ujo, umpimielinen ja näytti pelkäävän tai kärsivän sen johdosta, että hänen tulisi ajatella itsenäisesti.