»Rikkaus ei ole koskaan kenellekään onneksi. Karoliina neiti ei ollut puettuna silkkivaatteisiin, mutta suloinen ja hieno hän oli, aivan pääsiäisliljojen näköinen, joita Wilhelm herra itse on istuttanut hautakummulle — ja sitten oli hänellä nöyrä sydän.»
»Nöyrä kuuluu kyllä tämäkin olevan. Hän niiaa aina maahan asti apelleen ja suutelee anoppinsa kättä sekä päivällisen että illallisen jälkeen.»
»Se kuuluu joltakin — sillä olkoon ihminen rikas tai köyhä, aina pitää kunnioittaa vanhempiaan.»
* * * * *
»Mutta eikö tuo ollut todellakin omituista», huudahti rouva A., »sulhanen ei aja morsiamensa kanssa!»
»Ei, hän antaa sen sijaan ystävänsä maisterin ajaa puolestaan, eikä hän näytä erittäin ihastuneeltakaan.»
»Ooh», vastasi proosallisempi ystävätär, »hänhän oli vasta vähän yli 20-vuotias, kun Karoliina kuoli. Sitäpaitsi ei tuosta lapsellisesta haaveilusta olisi koskaan tullut mitään: sotakamreeri ei olisi koskaan sallinut poikansa tehdä niin mitätöntä naimiskauppaa — tytöllähän ei ollut penniäkään.»
»Mutta sydämen valinnan mukaisessa naimiskaupassa ei Wilhelm olisi antanut siten johtaa itseään: vastustus olisi pakottanut hänet tekemään työtä, sen sijaan että hän oli kaksi kokonaista vuotta poissa yliopistosta, kuljeskellen vain ympäri Tidanäsin metsissä, onnettoman luulotautinsa vaivaamana.»
»Ja sellaisena olisi hän kävellyt siellä vieläkin, ellei isoisä viime hetkinään olisi vakavasti keskustellut hänen kanssaan ja saanut häneltä lupausta, että hän matkustaisi Upsalaan lopettamaan lukunsa.»
»Niin — ja heti kun hän vain oli päässyt hovioikeuden kirjoihin, suunnitteli isä naimiskaupan. Sinähän olet luonnollisesti kuullut kuinka ovelasti se kävi?»