Samalla hetkellä sanoi Briitta muori Maija muorille — tai ehkä päinvastoin:
»Niin, nähkääs, muutamille kun sitten oikein sataa onnen aarteita! Muuten ovat puhuneet sitä ja tätä Tidanäsin herrasväen asioista, ja tuo sotakamreeri onkin hirveä antautumaan laajoihin asioihin.»
»Mutta kuitenkin on hän pitänyt komeutta yllä ja elänyt kuin rikas mies, kunnes onni nyt suoraapäätä tulee hänen syliinsä.»
»Ja tytöllä on satatuhatta vieläpä viisikymmentä päällekin myötäjäisiä, miniällä, tarkoitan!» selitti Briitta muori.
»Niin, sillä kelpaa elää sellaisen kuin Wilhelm herran! Hän onkin näyttänyt niin kopealta aina lapsesta saakka.»
»Ohoo, tuo kopeus ei ole niinkään vaarallista. Eikä syy ole siinä. Hän vain näyttää kopealta siksi, että hänellä on heikko näkö.»
»Heikko näkö», mutisi Briitta muori suuttuneena — »luullakseni se ei ole niin heikko, ettei hän hyvinkin voisi tuntea naapureitansa valtamaantiellä.
»Olkaapas hiljaa — minä en voi kuulla puhuttavan pahaa Wilhelm herrasta, sillä minua hän on aina tervehtinyt… mutta asian laita on niin, että hän on ollut synkkämielinen aina siitä saakka kun hänellä oli tuo suuri surunsa.»
»No, no, Briitta muori, emme nyt rupea hänestä riitelemään; ja hänen on kai tuleminen muiden ihmisten kaltaiseksi, nyt kun uusi morsian on tullut tänne vanhempiensa kanssa. Koko komeus on kai kohta täällä, niin että saamme nähdä kuinka tyttö on koristettu.»
»Laurin-muorin Leena, joka kävi eilen herraskartanossa, on nähnyt hänet. Hänellä oli mukanaan muuan neiti, joka oli paljon kauniimpi; mutta itse oli hän puettuna silkkipukuun rimpsuilleen kiireestä kantapäähän.»