»Etkö sitten enää ole vihoissasi?»
Viktorine ei nyt ollut siinä mielentilassa, että hän olisi sortunut hyttysenpistosta, sitten kun häntä aamulla oli uhannut vakava isku.
»En, tunnen vain vastenmielisen mainingin… Sano minulle: mistä johtui, että sinä, joka muutoin olet niin herkkä, pysyit rauhallisena?»
»Sinullahan on oikeus antaa minun tuntea mitä itsekin tunsit.
Sitäpaitsi olen usein nähnyt isän vihaisena, äidin silti hermostumatta.
Hänellä oli silloin vain tapana sanoa: 'Viktorine, mene ulos!' tai:
'Sule ovi, ettei kukaan palvelijoista tule sisään!'»
»Ja tämän» — Wilhelm katseli vaimoansa ihmetellen — »olet sinä spartalaisella tyyneydellä ottanut esikuvaksesi? Siis tottumuksesta tällaisiin kohtauksiin, ja koska luulet, että niin sopii ja saa olla, sallit miehesi loukata sinua?»
»En tiedä oliko se vain sen takia — ehkä ajattelin jotain muutakin?»
»Ehkä ajattelit jotain muutakin?»
Viktorine punastui kovin vastatessaan:
»Mainitsiko äiti mitään siitä asiasta, josta puhuimme aamupäivällä?»
»Kyllä hän mainitsi.»