»Ja mitä hän sanoi?»
»Että hän huomispäivänä tulee hakemaan sinua.»
Väristys puistatti Viktorinen jäseniä; hän tuli yhtä kalpeaksi kuin hän äsken oli ollut punainen.
»Sallitko sinä sen?» hän melkein kuiskasi.
»Ole järkevä, lapseni — ei ole mitään muuta neuvoa.»
»Älä sano niin… älä sano niin!»
»Mutta, Viktorine, tämä itsepäisyys ei ole ainoastaan ihmeellistä: se on selittämätöntä. Ajattele, mikä sinua odottaa miehen luona, jolle olet antanut kätesi ennenkaikkea ilman rakkautta…»
»… ja joka ei rakasta minua!» sanoi nuori rouva, joka nyt tuskin voi pidättää kyyneleitään.
»Siinäkään suhteessa, ystäväni, ei meidän ole moittiminen toisiamme, sillä et kai aikone sanoa, että rakkaudesta tahdot jäädä luokseni?»
»En sano mitään muuta, kuin että olen vaimosi ja tulen olemaan vaimonasi, niin kauan kuin elän.»