Ei, tuhat, tuhat kertaa mieluummin totuus kuin kuolettava pelko, joka yhä kuiskaa minulle: 'Asianlaita on paljon pahemmin kuin hän sanoo… paljon pahemmin!'
* * * * *
Rakastettu tyttäreni, olen lukenut kirjeesi.
Ja se on oikein virkistänyt ja lohduttanut minua.
Huomaan kyllä, että sinun on pakko kestää suuria ikävyyksiä todellakin liian vähän jalomieliseltä anopiltasi. Mutta sinä kestät nämä ikävyydet ja pistokset niin arvokkaalla ja kunnioitettavalla tavalla, että ilahdutat äitiäsi ja puolisoasi samalla kertaa, kun itsestäsi tuntuu hyvältä, ja Jumalan avulla perustat itsellesi paremman onnen tulevaisuudessa.
Sinulla on oikein virkistävä tapa kertoa asioistasi, Viktorineni. Tuntuu ikäänkuin synkät ajatukset, mitkä niin usein vaivaavat minua, olisivat haihtuneet, kun olin lukenut rakkaan, rakkaan kirjeesi, ja on aivankuin kuulisin äänen kuiskaavan:
'Lapsesi ei ole alennustilassaan alentunut! Hän käy nyt koulua, joka on hyödyksi koko hänen tulevalle elämälleen!
Oi, on muutakin, josta olen sydämestäni ihastunut.
Se on yhä enemmän ja enemmän selvenevä varmuus, että Wilhelm virheineen kuitenkin on se, jonka sinä olisit valinnut, jos olisit saanut vapaasti valita.
Ja minä kiitän häntä, että hän on niin hyvä sinulle, että hän puolustaa sinua, niinkuin hänen tuleekin tehdä. Niin, se on kauniisti häneltä, että hän nyt, juuri nyt, kohtelee sinua äärettömän paljon tuttavallisemmin ja paremmin kuin silloin kun olitte vastanaineita.