Me vuorostamme tulimme petetyiksi: rikas appi kaupungissa oli
kerjäläinen, kuten rikas appi maallakin.
Ja nyt oli kaikki liian myöhäistä.
Lammas oli uhrattu ja minulla, arvottomalla äidillä, ei ollut muuta jälellä kuin kaikkein katkerimmat itsesyytökset.
Oi, Viktorineni, taivas varjelkoon sinua saamasta katua jotain! Katumus on kauheaa. Se ei koskaan anna meille lepoa eikä rauhaa. Se pukeutuu tuhansiin eri muotoihin ja on alituisesti vieressämme, yöllä ja päivällä.
Minä hämmästyn Jumalan ihmeellistä voimaa, jota en ennen niin usein ajatellut.
On kulunut vain yksi vuosi, yksi ainoa vuosi siitä, kun mielestäni valtani oli suuri. Ja nyt, kun julmat surut ovat raadelleet sieluani ja musertaneet ylpeän mieleni, olen langennut maahan, joka päivä syvemmin. Ja minä olen oppinut rukoilemaan, rukoilemaan nöyrällä, kuuliaisella ja hartaalla sydämellä: 'Herra, ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä tahdot!'
Olen varma siitä, että se oli terveellinen, vaikka ankara kuritus, jonka Herra minulle antoi. Muistan, että olin itsekäs ja ylpeä lankeemukseni viimeiseen hetkeen asti.
Mutta sinä aamuna, jolloin heräsin tajuten todellisuuden, jonka kauheutta tuskin vieläkään voin käsittää, sinä aamuna musertui maallinen mieleni ikipäiviksi; ja sairaus — tuo pitkällinen sairaus, jonka kestäessä opin oikein tuntemaan arvosi, Viktorineni — se täydensi työn, niin että voin sanoa päivä päivältä tulleeni toiseksi ihmiseksi.
Oi, kuinka lämpiminä rukoukseni palavat sinun puolestasi, joka nyt joka päivä saat kestää rangaistusta vanhempiesi synnillisestä itsekkyydestä!
Kallis, rakas lapseni, en voi sanoa kuinka ikävöin seuraavaa
kirjettäsi! Älä salaa minulta mitään! Pyydän sinua uskomaan, ettet sen
kautta säästä minua!