Rouva H. tyttärelleen.
»Hellästi rakastettu Viktorineni!
Oi, lapseni, kuinka lyhytnäköisiä, kuinka turhamaisia ovatkaan suunnitelmamme, kuinka usein kehnoja laskelmamme!
Oli kerran päivä, jolloin sanoin isällesi:
'Kas tuossa on onnellinen, s.o. loistava naimiskauppa tyttärellemme!
Älkäämme laiminlyökö mitään saadaksemme hänet siihen?'
Emmekä me laiminlyöneet mitään.
Myimme pois ainoan todellisen hyvän, lempeän ja kuuliaisen lapsemme, väärinkäsittämämme tyttären puolen miljoonan maatilasta.
Eikä siinä kylliksi!
Me iloitsimme halpamaisessa omanvoitonpyynnissämme, että olimme narranneet hänen tulevaa puolisoaan: iloitsimme siitä, että olimme salanneet oman lähenevän häviömme.
Mutta Jumala, joka ei salli niin suurta viekkautta, rankaisi meitä
samoilla aseilla, jotka itse olimme valinneet.