— Lapseni, sinä välttelet minua jo heti ensi hetkenä!
— Ja äiti taas tahtoo väkivoimin vallata minut toisena. Näenhän helmen kokoisia kyyneleitä. Mutta rauhoittukaamme nyt viimein… ja kaikella muotoa puhelkaamme hiljaa! Ensiksi minä kuitenkin irrotan äidin hatunnauhan. — Sen tehtyään hän 'lisäsi kuiskaten: Täällä kylpypaikalla ei kenelläkään ole vihiä siitä asiasta, joka epäilemättä on toimittanut äidin matkustamaan tänne.
— Sepä hyvä. Sain toissapäivänä mieheltäsi kirjeen M:stä, missä hän nähtävästi on viipynyt selvittelemässä ajatuksiaan.
— Ah, minä ymmärrän.
— Jos sanon sinulle, Antonia, että kirjeen sisältö oli minulle niin ankaran yllättävä ja koski sydämeeni niin syvästi, että ensi kerran elämässäni pyörryin…
— Niin uskon äitiä täydellisesti.
— Ja jos lisään, etten etten koskaan omien surujen tähden ole tuntenut puoliksikaan niin suurta tuskaa kuin tunsin tämän sinua kohdanneen tavattoman onnettomuuden vuoksi, niin…
— Minä uskon myöskin sen.
— Tahdotko siis, rakas Antonia, olla minua kohtaan täysin avosydäminen? Tällä asialla täytyy olla monta puolta.
— Vakuutan äidille, ettei niitä ole muuta kuin kaksi.