— Mitkä ne ovat?
— Joko suostua erääseen ehdotukseen tai olla suostumatta.
— Mutta olosuhteiden täytyy olla melkein mahdottomia, ennenkuin niin onnetonta ja alentavaa ehdotusta yleensä voidaan tehdä. Puhu, lapseni! Toivon ainakin jonkun verran pääseväni selville tästä salaisuudesta.
Siinä samassa levisi melkein ankaralta näyttävä varjo nuoren rouva Hanefeltin sanomattoman ihastuttaville, mutta surumielisille kasvoille. Tätä varjoa ei synnyttänyt kaino punehtuminen, joskin veren värivaihdos antoi hänen heleäntummalle hipiälleen entistä etelämaalaisemman leiman. Ei, sen aiheutti sieluun ilmestynyt pilvi, jonka heijastus liukui korskealta, miettivältä otsalta alas ylpeihin suupieliin.
— On parasta, — virkkoi hän kunnioittavasti, mutta varmasti, — että minä heti sanon pahimman. En voi mainita syytä mieheni ja minun tekemään päätökseen; en ainoastaan senvuoksi, että hän on ottanut minulta lupauksen (minkä hän tietää varmaksi), etten kenellekään kuolevaiselle mainitse aihetta väliemme rikkoutumiseen, vaan myöskin siksi että vaikka en olisikaan antanut lupaustani, minä tunnen, miten mahdotonta on ilmaista sellaista, jonka tulee pysyä ainoastaan meidän kahden tietona. Mieluummin kuolla kuin puhua!
Joku toinen äiti olisi tällöin varmaan turvautunut korkeaan ja nuhtelevaan tai kylmään ja riitelevään äänilajiin, mutta Lisen-rouva virkkoi aivan hiljaa, kahden suuren kyyneleen, joita hän ei enää voinut kauemmin pidättää, pudotessa perin punaiseksi käyneelle poskipäälle: Antonia, sinä olet paljon muuttunut näinä kahtena kuukautena!
— Rakas äiti, enpä luule niiden kahden kuukauden ja kahden viikon ajan, jotka olen ollut naimisissa, paljonkaan muuttaneen luonnettani: uskon pikemmin, ettei äiti koskaan ole oikein havainnut sen lujuutta. Eihän se saanut tilaisuutta näyttäytyä oikeassa valossaan, koska se tuskin milloinkaan kohtasi vastusta.
— Olen epäilemättä ollut liian heikko äiti.
— Jumalalle olkoon kiitos, että äiti on ollut sellainen äiti kuin olette ollut! Jos esimerkin voima mitään vaikuttaa, niin oli minulla aina edessäni esimerkki lempeydestä.
Ollen muka huomaamatta tätä sovittavaa pikku mairittelua jatkoi loukkaantunut äiti: — Kaikessa tapauksessa, lapseni, täytyy sinun pitää velvollisuutenasi minua kohtaan saada minut rauhoitetuksi sen kysymyksen johdosta, jota yksinkertaisessa rakkaudessani en voi jättää sinulle tekemättä: Oletko sinä puolestasi antanut aihetta erimielisyyden syntymiseen? Sinä olet aina ollut huomattu. Onko Charles Wolrat ollut mustasukkainen?