— Ei, sen suhteen voin täydellisesti tyynnyttää äitiä. Makuni, luonnonlaatuni ja periaatteeni eivät olisi myöntäneet minulle pienintäkään poikkeusta ahtaaseen rajoitetusta vapaudesta siinä asiassa. En tunne tarvetta nähdä itseäni mielisteltävän: tahdon sen sijaan, että minua ehdottomasti kunnioitetaan, sillä se sopii minulle paremmin ja onkin nyt erinomaisesti paikallaan, kun minun, yhdeksäntoista-vuotiaan naisen, täytyy esiintyä hyljättynä aviovaimona.
— Voi hyvä Jumala, — valitti Lisen-rouva, — en ymmärrä hituistakaan kaikesta tästä!
— Tahtoisiko äiti olla hyvä ja antaa minun lukea mieheni kirjeen, ellei äiti ole lupautunut olemaan näyttämättä sitä?
— En, en… päinvastoin hän pyytää, että heti matkustaisin tänne neuvottelemaan kanssasi…
— Haluanko edelleen jäädä tänne kylpypaikkaan vai tahdonko heti muuttaa sille pienelle maatilalle, jonka hän peri sedältään ja joka nyt pitäisi laittaa kuntoon.
— Niin, — vastasi äiti, ja minusta tuntuu viimeinen vaihtoehto sopivammalta. Hän onkin matkustanut Hagestadiin järjestämään kaikkea… Kas tässä hänen kirjeensä!
II
Kapteeni Charles Wolrat Hanefeltin kirje anopilleen.
'Suuresti rakastettu toinen äitini! Epätoivoisin sydämin ja käteni liikkuessa vastahakoisesti käyn täyttämään lyijynraskasta velvollisuuttani. Mutta sen täytyy tapahtua!
Minun ei tarvitse mainita rakkaudestani Antoniaan. Sinä vuotena, jolloin olimme kihloissa, näkyi se ehkä liiankin selvästi, sillä en käsittänyt silloin, että miehen tulee säästellä vaihtorahaansa niinkuin nainenkin omaansa. Kuitenkin oli minulla aina hämärä aavistus siitä, että Antonia arvostelisi luonteeni hieman heikoksi, koska hän katsoi oman valtansa määrätyksi vähimmättäkään vaivatta hänen omasta puolestaan.