XII
Mitä sitten seurasi.
Sillä aikaa kun Antonia paluumatkallaan voimakkaitten elämystensä tyrmistyttämänä makasi maahan vaipuneena, kulki hänen äitinsä, onneton Lisen-rouva pitkin tuota autiota kotia yhä surren sitä, ettei hänen tyttärensä voinut luopua pitkistä, yksinäisistä kävelymatkoistaan. Tämä huolestutti häntä sitäkin enemmän, kun nyt oli olemassa sellainen varma toivo, jonka Lisen-rouvan yksinkertaisen ymmärryksen mukaan olisi pitänyt johtaa puolisoita sovintoon.
Mutta eivät mitkään kehoitukset, olivatpa ne miten lempeitä ja viisaita tahansa, saattaneet vaikuttaa Antoinaan, joka paraassa tapauksessa vastasi: — Antakaa minun elää niinkuin haluan! Tavallisen elämän kiertokulku ei enää koske minua. — Raskaampina hetkinään vastasi hän vain synkällä ilmeellä ja vielä synkemmällä katseella.
Naapurit, joita oli paljon ja ystävällisiä, olivat mitä kohteliaimmalla tavalla pyrkineet seurusteluun Hagestadin naisten kanssa, ja heidän oli ollutkin varsin helppo kirkonmäellä tavatessa saada käsiinsä Lisen-rouva, joka silloin tällöin otti vastaan heidän kutsujaan ja lyhyitä vastavierailuitaan. Multa Antoniaa oli turha yrittää saada esiintymään enempi emäntänä kuin vieraanakaan.
Ensin puhuttiin pakkakunnalla, että hän suri niin syvästi miehensä aiottua ulkomaanmatkaa, että hän koko tämän pitkän poissa-oloajan aikoi elää nunnan tavoin; mutta sitten kun muuan älykäs rouva oli lausunut sen huomautuksen, "että oli enemmän kuin ihmeellistä, ettei nuori vaimo niin syvässä surussaan oleskellut Tukholmassa miehensä luona, niin kauvan kun heillä vielä olisi onni olla yhdessä"… niin silloin nousi kokonainen arvelujen tulva… Nyt muistettiin, että kapteeni, joka pari viikkoa oli oleskellut Hagestadissa, oli lähtenyt aamulla heti rouvan saavuttua, ja että he tänä aikana olivat tuskin sanaa vaihtaneet; tämän oli uusi kamarineitsyt kaikessa ystävyydessä uskonut eräälle toiselle kamarineitsyelle. Lisäksi tuli vielä uusi tieto itse taloudenhoitajattarelta. Tullessaan myöhään puutarhasta, jonne hän oli unohtanut jotakin, oli tämä nähnyt kapteenin ja rouvan, senjälkeen kun he jo olivat sanoneet hyvääyötä toisilleen, oleskelevan kahdenkesken salissa ainakin tunnin ajaa ja sitten eroavan kuin kaksi vierasta, tapaamatta enää toisiaan aamulla kapteenin lähtiessä.
Tietysti naapurit kiihkeästi halusivat saada selville tämän pienen tarinan loppuluvun. Paremman puutteessa oletettiin, ettei kapteenin ulkomaanmatkasta tulisikaan mitään, että hänen sisarensa, rakastettava everstinna, saattaisi kaikki ystävälliseen ratkaisuun. Mutta kun kuultiin, että everstin perhe oli tykkänään lopettanut seurustelun kälynsä kanssa, alkoi asia näyttää siksi synkältä, että oli kaiketi luovuttava kaikista toiveista miellyttävän loppuluvun suhteen. Mutta olipa naapureilla joka tapauksessa hallussaan Hagestadin romantillinen valtiatar, joka ei tahtonut miestään kutsua edes samalla nimellä kuin tämän sisar. Onneksi oli miehellä kaksi nimeä, niin että kummankin käytettäväksi riitti yksi, sekä sisaren että vaimon, jotka varmaankin toivoivat olevansa toisistaan enemmän kuin yhden penikulman päässä. Se oli todellakin ihmeellistä mustasukkaisuutta.
Mutta tämän avioliiton salaperäisistä alkuvaiheista suvaitsivat puhella muutkin kuin naapurit. Ensinnäkin Antonian synnyinkaupunki, josta käsin Lisen-rouvalle satamalla satoi mitä tuttavallisimpia kirjeitä — sitten kylpypaikka, jossa huhut kertoivat puolisoiden välisestä jyrkästä riidasta, ja vihdoin kapteeni Hanefeltin pääkaupunkilaiset tuttavat, ystävät ja toverit, jotka eivät voineet käsittää, kuinka tämä oli saattanut jättää kauniin puolison ja äsken saamansa omaisuuden, lähteäkseen maailmalle, hän, joka jo kokonaista kolme vuotta oli oleskellut ulkomailla. Se ei voinut olla oikeata laitaa. Ja jollei kapteenin koko olemus olisi ollut sitä laatua, että kaikki kaukaisetkin viittaukset hänen läheisyydessään vaikenivat, niin olisi hän varmaan saanut monta pistosta, joilta hän nyt säilyi. Kuitenkin tuntui hänestä tukalalta, kun tiesi olevansa sentapaisten puheiden aiheena… Mutta palatkaamme Lisen-rouvaan, jota myöskin raskauttivat nuo kiertelevät jaaritukset.
Huolestuneena siitä, että Antonia tänään viipyi tavallista kauvemmin, oli Lisen-rouva juuri kietoutunut kaapuunsa lähteäkseen tytärtään vastaan, kun hän eteisessä tapasi herra Brandtin, joka palautti hänet takaisin saliin.
— Mikä on?… Onko herra Brandt ulkosalla nähnyt tytärtäni?