Kun tämä oli onnellisesti ohi, alkoi eversti arastellen ja kumarrellen juoksennella edestakaisin, vuoroin valitellen, että hänen kallis Leonorensa oli lähtenyt kaupunkiin eikä palaisi ennen kuin iltapäivällä, ja vuoroin luetellen kaikkia niitä herkkuja, joita hän joka tapauksessa voisi tarjota päivälliseksi, siltä varalta, että naiset olisivat niin suosiollisia ja jäisivät hänen vieraikseen. Leonore tulisi ihan lohduttomaksi, jos tällaiset vieraat ennen hänen tuloaan pääsisivät lähtemään.
Aivan kyllästyneenä pääsi Antonia lopulta vaipumaan sohvaan, ei hyllyvien tyynyjen vaan keittokirjojen ja koiranpentujen sekaan, jotka viimemainitut eivät vielä vapaaehtoisinakaan olleet päässeet komppaniaan. Mutta nyt nousi entistä pahempi vingunta näiden everstin pienten erikoissuosikkien kesken, jotka eivät rauhoittuneet, ennenkuin hän oli työntänyt yhden pieneen koriin, toisen takataskuunsa ja ottanut kolmannen käsivarrelleen. Tämän ohella tuo hyväntahtoinen mies koko ajan saneli anteeksipyyntöjä vuoroin naisille, vuoroin aamupäiväunestaan häiriintyneille lemmikeilleen.
Antonia keskeytti sitte hänen puhelunsa Lisen-rouvan kanssa valittaen päänsärkyä, jolle kivulle Leonore oli opettanut everstin antamaan erikoista arvoa, ja lausui toivomuksen, että hän joskus saisi nähdä Hagestadissa sukulaisensa, ennen kuin nämä, luultavasti nyt kuten ennenkin, uudenvuoden aikaan muuttaisivat Tukholmaan.
Mutta vähemmän miellyttävänä yllätyksenä Antonia saikin everstiltä kuulla, että he täksi talveksi jäisivät tänne, koska Leonore oli aivan väsynyt huveihin ja yövalvontaan — ja minä, — jatkoi eversti, uhraan mielelläni peli-iltani, etenkin kun hän on luvannut hankkia minulle uutta huvitusta. — Viimeiset sanat eversti lausui veikein ja salaperäisin ilmein, mikä Antoniasta näytti typerältä ja hullunkuriselta. Mutta myöhemmin hän tunnusti suureksi onneksi itselleen, ettei tuo lavertelias mies ollut ehtinyt toteuttaa aiettaan ja uskoa hänelle, mitä laatua tuo uusi huvitus oli. Muuan pikkuasia pelasti hänet siitä: pieni koiranpentu oli suvainnut ryömiä ulos everstin takataskusta ja pudota maiskahti lattiaan, jolloin eversti siihen määrään sekaantui ja hämmentyi, että hän unohti kaiken muun.
Pian senjälkeen vierailu päättyi.
XIV
Antonia saa häissä huomattavan tuttavuuden.
Antonian vastenmielisyys kohosi yli kaikkien kuvittelujen, kun hänen piti täyttää herra Brandtille antamansa lupaus. Todellisella kauhulla hän ajatteli nyt ensi kerran joutuvansa uteliaan ihmisjoukon odotetuksi silmänruoaksi. Äidiltään oli hän saanut kuulla missä määrin tuntemattomia ihmisiä huvitti hänen "romanttinen luostari-elämänsä" ja juuri siitä syystä — kuten rouva Lisen sanoi — ettei Antonia ikuisesti pysyisi taru-henkilönä, oli hänen aivan välttämätön joskus näyttää, ettei hän itse suinkaan halunnut pitää yllä ihmisten mielenkiintoa ja uteliaisuutta.
— Niin, — sanoi Antonia, kun oli pukeutunut ja kauniina ja korskeana ja kylmänä kuin jumalatar silmäsi välinpitämättömästi peiliin, jotenkin halveksien vetäen tummanpunaisen kameliaseppeleen vihreät lehdet alemmaksi marmorivalkealle otsalleen, — niin varmaankin he saavat paljon huvia minun seurastani! Aion olla niin luoksepääsemätön, että he tuntevat huojennusta, kun minä lähden pois heti kun pitkällinen ateria on päättynyt.
— Jos tahdot olla sillä tavoin rakastettava, vastas äiti, niin palkitset täydellisellä kiittämättömyydellä herra Brandtin alituisen huolenpidon. Jos lupauksesi mukaan kunnioitat hänen juhlapäiväänsä, niin älä tee sitä kuningattaren tavoin, joka osoittaa alamaiselleen vain niukan suosion, vaan sydämellisen kohteliaasti, mikä on ainoa tapa, jolla sinä voit palkita sen ajan ja vaivan, jonka hän uhraa meidän tähtemme. Herra Brandt on vuokrannut Hagestadin, eikä hänen tarvitsisi välittää vähääkään muusta kuin vuokrasumman maksamisesta, jollei hän olisi luvannut toisin miehellesi.