— Älkää millään muotoa sanoko niin! — vastasi Antonia odottamattoman ystävällisesti — sillä olihan hänen juuri kiittäminen Sofian rohkeutta siitä, että hän oli nyt täysin valmistunut kuulemaan mitä uutisia tahansa, — ei, minä vakuutan, ettei minua ollenkaan vaivaa rouva Brandtin raikas hyväntahtoisuus. Hän on hyvin tervetullut, kun hän haluaa pistäytyä luonani.
Tämän armollisen lausunnon kuultuaan herra Brandt kumarsi syvempään kuin koskaan ennen, jonka jälkeen hän riensi sisään kertomaan vaimolleen, miten oikeassa tämä oli siinä, että hänen armonsa tarvitsi hieman huvitusta.
XVII
Jokitorpan pikkuherrat saapuvat Melldaliin.
— Herra eversti, — ilmoitti palvelija Larsson, — nyt se nainen on saapunut tänne mukanaan molemmat pojat!
— No, sehän hauskaa! — vastasi aina hyväntahtoinen isäntä, vaikka hänellä parhaillaan oli tärkeätä tehtävää, nimittäin jakaa aamukorppuja kaikille koirapataljoonansa jäsenille. Kuusi verrattoman kaunista koiraa saivat aina kukin korppuannoksen ennen harjoitusta. Eversti vaivautui myöskin itse mittaamaan sen korppujen päälle kaadettavan maitomäärän, mikä oli tarkoitettu ravinnoksi tuolle nuorelle koirayhteiskunnalle, joka vielä lepäsi joko sohvan kulmauksessa tai pienissä vasuissa tai välisti vanhan herran omissa taskuissa.
— Käskeekö herra eversti poikien tulla nyt heti sisään? — jatkoi
Larsson.
— Onko hänen armonsa kotona? Ehkä hän haluaa olla läsnä.
— Hänen armonsa palasi juuri puistosta ja sanoi minulle, että hän toivoisi herra everstin ensin katselevan lapsia — hänen armonsa saapuisi kyllä pian.
— Mene sitten, Larsson, antamaan pikku pojille korppuja, että he saisivat rohkeutta rintaansa!