— Koska kapteeni kerran kysyy, — vastasi Pekka ujostelematta, — niin saatanhan sanoa, että pidän kolmesta esineestä — sillä kun jossain sadussa annetaan jonkun toivoa, niin saa hän aina esittää kolme toivomusta.
— Aivan niin. Annahan siis kuulua ensimäinen toivomuksesi!
— Katsokaas, kapteeni, koska minusta kerran aikaa myöten tulee pehtoori ja väen täytyy silloin noudattaa minun käskyjäni, niin arvelen, että olisi sekä tarpeellista että hauskaa saada nyt jo tottua käskijän toimeen. Jos minulla nyt olisi oma koira, opettaisin minä sen sävyisästi tottelemaan minua — ei niin, että tahtoisin harjoittaa sitä niinkuin eversti harjoitti koiriaan, mutta minä haluaisin, että koira ymmärtäisi minua ja pitäisi minusta.
— Hae sellainen koira, josta pidät, suuri ja uljas, niin minä maksan sen ja ostan sille hopeisen kaulanauhan, johon on kaiverrettu sinun nimesi.
Pekan silmät säteilivät tyytyväisyydestä. Hän loi kapteeniin kauniin katseen.
— Sepä on jotain, mistä voi iloita! huudahti poika —-Minä tiedänkin jo, mistä saan sellaisen koiran, mutta sen nykyinen omistaja osaa kyllä määrätä siitä kelpo hinnan, joten minä pelkään ilmaista toista toivomustani. Kas, minä haluaisin myös oikean kellon, sellaisen, jota vedetään avaimella, sillä pehtoori tuskin tulee toimeen ilman kelloa.
— Sinä olet aivan oikeassa, ja kellon saat joululahjaksi. Entä mikä on kolmas toivomuksesi?
— Pelkäänpä, että kapteeni nauraa sille, mutta koska minusta nyt pitäisi tulla herra, olisi mainiota, jos pojat koulussa huomaisivat välillämme olevan eron, ja minun mielestäni ei mikään ole hienompaa kuin riisua jalastaan kalossit ja panna ne taas jalkaansa; eikä rouva Brandtinkaan silloin tarvitsisi alinomaa valittaa, että minun saappaistani jää jälkiä lattialle.
Tietysti päätettiin, että Pekka saisi itselleen uudeksivuodeksi kalossit, minkä jälkeen kapteeni, jota huvitti pojan luonteenlaatu, kysyi, eikö hän kadehtinut kasvattiveljeään sentähden, että tästä oli tullut Melldalin omistaja, kun sitävastoin hänestä, Pekasta, luvattiin tehdä vain pehtoori.
— Jumala varjelkoon minua sellaisesta epäkiitollisuudesta everstiä kohtaan. Ei, sanonpa kapteenille, etten ole koskaan kadehtinut Karlia. Hänestä kai tulee upseeri tai jotain muuta hienoa, josta on seurauksena, ettei hän paljoa oleskele maalla, vaan saan minä sillä aikaa esiintyä täällä herrana, ja siitä ei olisi tullut mitään, ellei Karlille olisi annettu Melldalia; mutta kylläpä hän sitten saakin minusta luotettavan miehen; minä katson hänen parastaan paremmin kuin hän itse.