— Kiitos vastauksestasi, poikani! Se on sinulle kunniaksi, ja saat olla varma, ettei se rakkaus, mitä olet osoittanut tätä pientä veitikkaa kohtaan — joka nyt näyttää särkeneen ensimäiset lelunsa — jätä sinua huolenpidotta minun puoleltani.
Vaunujen jyminä keskeytti nyt keskustelun.
Herra Brandt nimittäin saapui kotiin. Ja koska tämä nyt kapteenin mielestä tuli parhaaseen aikaan pelastamaan hänet kahdenkeskisestä päivällisestä vaimonsa kanssa, lähetti hän heti Pekan sanomaan hänen armolleen, että "pikku herraa" huvitti suuresti vierailu, sekä kysymään, oliko hänen armollaan mitään sitä vastaan, että herra ja rouva Brandt kutsuttaisiin päivälliselle. Jos hänen armonsa olisi siihen suostuvainen, piti Pekan rientää viemään kutsu perille.
Niin pian kun kapteeni oli jäänyt kahden pienen poikansa kanssa, nosti hän hänet käsivarrelleen, voidakseen oikein katsella kaikilta puolin ja kaikissa valoissa saamaansa aarretta; ja hän piti näytteenä lapsen tulevasta sielunkyvystä, että tämä osoittamatta vähääkään tyytymättömyyttä antoi irroittaa itsensä hauskasta leikistä sarvikarjan kanssa, huvittaakseen itseään ainoastaan isän pitkällä parralla. Tuntien ylpeyttä, onnea ja tuskaa hän näki tämän Antonian pienoiskuvan viattomasti hymyilevän hänelle, ja hetkeksi unohti hän kaiken muun, ollen vain onnellinen siinä tietoisuudessaan, että hänellä on lapsi, jota hän voi rakastaa ja sen eteen elää.
Antonia ei päinvastoin ollut lainkaan onnellinen kuullessaan Pekan sanoman. Hän käsitti, että Wolrat tahallaan vältti kahdenkeskistä seurustelua. Mutta olihan hän juuri äsken päättänyt osoittaa rohkeutta ja malttia. Vastaus oli siis hänen miehensä toivomuksen mukainen.
Antonian tarjoama päivällinen oli valikoidun hieno ja hän oli tarkkaan muistanut kapteenin entiset mieliruoat, minkä seikan viimemainittu hymyillen huomasi. Kun vielä tuli lisäksi erinomainen viini, jäte nuoren Wolratin ristiäisistä, emännän kevyt, miellyttävä käyttäytyminen sekä se vilkkaus, jonka aikaansai rouva Brandtin teeskentelemätön puheliaisuus, on helposti ymmärrettävää, ettei päivällistä häirinnyt minkäänlainen jäykkyys; ja se pieni seura, joka otti osaa jälkiruoan syömiseen, nimittäin nuori herra Brandt, herra Pekka ja talon toinen isäntä, lisäsi suuresti tämän perhejuhlan kodikkuutta.
Ei saattanut muuta kuin uskoa luontoa ja todellisuutta, kun Antonia päivällisen jälkeen näki miehensä iloisesti leikkivän lasten kera ja hämmästelevän rouva Brandtin kanssa, joka oli onnellisesti voittanut ensi kunnioituksensa ja näytti nyt hieman pahastuneelta kapteenin nauraessa hänen poikansa kömpelöille liikkeille ja rohjetessa taputtaa käsiään, kun pienokainen aina pari kolme askelta astuttuaan sortui lattialle perin erilaisiin, mutta somiin asentoihin.
Nuoremman väen poistuttua toivoi Antonia herrasväki Brandtinkin lähtevän, mutta kapteeni oli juuri silloin innostunut kertomaan Krimin sodasta, sen loistokohdista ja kurjuudesta, ja niin seurasi voimakkaasti ja värikkäästi kuvattu tapaus toistaan, kunnes sekä tee että illallinen oli tuotu sisään ja nautittu, minkä jälkeen herra Brandt Antonian suureksi epätoivoksi, mutia kuten näytti, kapteenin kiistämättömäksi mielihyväksi sanoi, miten "säälittävä" hänen armonsa oli ollut miehensä poissaollessa. Viimein kuitenkin kapteeni keskeytti keskustelun, luoden puoliksi läpitunkevan, puoliksi peitetyn katseen punastuvaan, tuskittlevaan vaimoonsa, joten herra Brandt ei saanut pitkittää hyväntahtoista vaivannäköään selvittää kaikkea, mikä oli ollut hämärää.
— Huomenna, parahin herra Brandt, — virkkoi hän, — teemme selvän asioista — tulkaa ennen aamiaista! — Ja yhtä nopeasti kuin aurinko oli ympäröinyt vieraat sädekehällään, yhtä pian valaisi kapteenin olentoa kalpea kylmä kuu: hauska seuramies muuttui ylvääksi, suletuksi, jäykäksi herraksi, joka ei enää jaksanut pitää kasvoillaan miellyttävää naamiota.
Aiheutuiko se siitä, että herra Brandt oli ajattelemattomasti koskettanut vaarallista asiaa?