— Ei mitään anteeksipyyntöjä! Sinun ei tarvitse muuttaa tapojasi. Voin yhtä hyvin välistä lukea sanomalehteäni ja nukahtaa täällä kuin salissa.
Ja tämä "välistä" sattui aina useammin. Antonia lepäsi pienokaisen kanssa sohvalla ja kapteeni keinutuolissa sanomalehden suojassa. Antonia mietti: Hyvä Jumala, enkö koskaan pääse häntä lähemmäs… enkö koskaan saa tietää, millaisesta teeskentelystä hän minua syyttää?
Tällaisen vieraan tuttavallisuuden vallitessa saapui vihdoin joulu. Nyt kai tapahtuisi jokin muutos. Mutta mitään muutosta ei tapahtunut.
Taasen oli herrasväki Brandt kutsuttu päärakennukseen, ja joulu kului pienimmättäkään vivahduksetta siihen lämpimään ja hyvään sävyyn, minkä tämä juhla tuo mukanansa jäykkäänkin perhepiiriin. Oli joulukuusi, lapset leikkivät, annettiin joululahjoja ja tarjottiin mainiota juhlapuuroa — siinä kaikki.
Muuan onni oli Antonian mielestä kuitenkin hyvin suuri, nimittäin että herrasväki Brandt toisena joulupäivänä matkusti Sofie-rouvan vanhempien luokse jäädäkseen sinne kahdenteenkymmenenteen päivään saakka. Kunpa nyt vaan ei saapuisi mitään kutsuja! Mutta kuten ja kuului, ei niistä kuitenkaan tulisi olemaan puutetta. Ja niin väsynyt oli Antonia sellaiseen touhuun, niin ruumiin kuin sielun verhojen alituiseen muuttamiseen — sillä viimemainittu ei saanut koskaan pukeutua mustiin, mikä sille olisi kuulunut parhaiten — että kun heitä kutsuttiin uudenvuodenpäiväksi erääseen uuteen tuttavaperheeseen kaupungissa, selitti hän miehelleen täytyvänsä jäädä kotiin, koska "pienokaisen hammas oli kipeä".
— Jos se on välttämätöntä, — vastasi kapteeni, kun tästä asiasta uudenvuoden aamuna keskusteltiin, — niin… niin .. — Hän näytti mietiskelevän, eikä Antonia auttanut häntä millään kysymyksellä.
— Täytyykö sinun ehdottomasti jäädä kotiin, rakas Antonia? Ovathan täällä hoitajatar ja Pekka…?
— Minun on mahdoton lähteä tänään minnekään… olen jo laittanut valmiiksi pienen kuusen, jolla on tarkoitus huvittaa pikku Woll-Wolliani illalla. — Antoniaa oli mahdoton taivuttaa lähtemään.
— No niin, silloin minäkin lähetän omasta puolestani peruutuksen.
— Älä millään muotoa — sinulle tulee täällä varmaan tavattoman ikävää.