— Olet taaskin oikeassa. Lahjainkeräys-tilaisuudessa hän kyllä punastui, kun Konny häntä lähestyi, mutta kotona pappilassa ei ollut jälkeäkään hämilleen joutumisesta, puhelinpa miten hyvänsä. Toivon kuitenkin, että olemme erehtyneet, sillä kauniimpaa ja järkevämpää vaimoa pojallemme emme voi saada.

— Se on totta, hän käyttäytyy niin mainiosti ja sopisi juuri parahiksi
Sigesbergiin.

Tämän vanhempien kesken tapahtuneen keskustelun ja Konnyssa itsessään liikkuneiden ajatusten vuoksi oli aluksi havaittavana jonkinlaista kankeutta senjälkeen kun Konny oli noussut vaunuihin. Puhuttiin rovastista ja ruustinnasta, ylioppilaista, pappilan pojista, jotka molemmat varmaan olivat rakastuneita kauniiseen serkkuunsa, — joka kuitenkin, — lisäsi vanha parooni hymyillen, — näyttää kohtelevan heitä vallan kuin koulupoikia… Ja kun on tunnustettua, että kauniit jutut eivät koskaan ole pitkiä, niin sanon, että sen, mitä sinulle sanoin kirkkomäellä, sen vakuutan nyt, kun olen lähempää katsellut tuota miellyttävää olentoa.

— Samaa on minun sanottava, — lausui äiti. — Hän ei ensinkään ole kaino, mutta kuitenkin niin miellyttävän vaatimaton, että on kiusauksessa uskomaan, että se, mikä muita nuoria naisia ihastuttaa, ei suuriakaan vaikuta häneen. Se mies, jota hän rakkaudellaan kunnioittaa, voi luottaa siihen, että saa siitä kiittää itseään. Ja nyt äänestän sen puolesta, että emme puhu asiasta enää mitään ennenkuin Konny saa jotakin meille kerrottavaa, jos hän nimittäin todella asiaan ryhtyy.

— Oikein puhuttu, äiti rakas… Tässä on minulla muutamia kirjeitä isälle.

— Kas vaan, sepä oli hyvä… katsotaanpahan… Rakas pikku Louise, tässä on kirje presidentiltä. He tulevat Sigesbergiin, koko perhe, kahdeksan päivän kuluttua. Ja sinulla kun vastikään korjatut vierashuoneet eivät vielä ole järjestettyinä!… Konny hyvä, saat tosiaan suoda anteeksi meille, että huomenna säälimme tavaramme matkaa varten kokoon… En tahdo loukata lankoani enkä sisartani enemmän kuin niin monasti ennen on tapahtunut, kun heidän viittailunsa sinun sokeuteesi, mitä tulee serkkusi Amalian loistaviin ominaisuuksiin, ovat tuottaneet minulle kaikenlaisia pulmia — tai ehkä sinäkin tulet mukanamme kotiin ja osotat parantuneesi kovuudestasi?

— Sitä kyllä varon tekemästä, — vastasi Konny nauraen. — Isän ja äidin täytyy pian tulla tänne hiukan pitemmäksi aikaa. Ja syksyllä käyn vanhassa kodissani. En kiirehdi mitään.

VI.

Kohtalo kiirehtimässä.

Kolme päivää oli kulunut vanhempien matkustamisesta, mutta näinä kolmena päivänä ei Kronebyn nuori herra ollut joutunut sen pitemmälle kuin vähintään kaksi kertaa tunnissa siunaamaan sitä hyötyä, mikä hänen setänsä, presidentin, kirjeestä oli ollut. Ja kuitenkin kiusasi häntä tieto siitä, että pikku Amalia serkku, joka niin kauan oli viritellyt hienon hienoja ansojaan saadakseen Sigesbergin perijän pauloihinsa, turhaan saisi etsiä häntä katseillaan. Tämän tunteen vallassa hän, kuin tahtomattaan tekemänsä rikoksen sovittamiseksi, päivästä toiseen viivytti ikävöimäänsä matkaa pappilaan. Näin hän ainakin itse uskoi joka kerta kun hän kävi tallin ohi antamatta käskyä valjastaa hevonen… Hän ei kiinnittänyt mieltään siihen epäileväiseen levottomuuteen, joka itse asiassa pidätti häntä matkasta ja minkä aiheuttamisessa hänen viehättävällä pikku serkullaan oli kovin vähäinen osa.