— Hermine, sinähän punastut! — Näin sanoen Konny keskeytti lukemisen.

— Mutta hyvä ystävä, onhan aivan toista lukea ääneensä sellainen tunnustus — vaimon, joka ei vielä ole ollut täyttä vuorokauttakaan naimisissa — kuin kirjoittaa se.

— Mutta mitä punastumista on jalossa ystävyydessä! Eikä sinun kasvojesi väri siinä kohden muuttunutkaan. Se muuttui sinun lukiessasi sanoja: "Sydämeni on vapaa".

— Voi, Konny! Et saa näin ruveta tutkistelemaan minua. Olihan tunnettu asia, että ensimäinen kihlaukseni oli tapahtunut vain äitini vuoksi. En ollut koskaan rakastanut ketään, kun opimme tuntemaan toisemme. Ja sinä tiedät itse, että pidätin sinua, sillä pelkäsin kiusausta. Sen jälkeen on minulle tehty kaksi tarjousta, mutta näissä tapauksissa minulla ei ollut niitä takeita, mitä sinulla oli minun syvän kunnioitukseni ja — ystävyyteni muodossa.

— Tuota selitystä, rakkaani, — ensi kerran käytti Konny niin hellää sanontatapaa, eikä se varmastikaan tulisi hänen huulillaan kulumaan, — en oikein tarkalleen käsitä, mutta en tahdo kiusata sinua. Lue nyt kirje loppuun.

— Mielelläni! Se on helppo jatkaa ja sisältää täyden sydämen pohjasta seuraavaa:

"Pidän velvollisuutenani ilmoittaa teille kuulleeni puhuttavan, että teillä on monia ja suuria vaatimuksia siihen naiseen nähden, jonka valitsette, ja olen ankarasti kysynyt itseltäni, onko minussa kyllin vakavuutta, lempeyttä ja ymmärrystä uskaltaakseni ottaa kantaakseni nämä kalliit velvollisuudet miestä kohtaan, jolla on niin suuret vaatimukset ja joka eräissä tapauksissa", — tässä Hermine pani painoa sanoille — "vaatii vähimmän siinä missä muut vaativat enimmän" — Senjälkeen luki hän lopun hyvin nopeasti. — Uskallan kuitenkin ottaa tämän vakavan, edesvastuullisen askeleen ja pyydän teidän uskomaan, että niin teen hartaasti rukoillen Jumalaa, että voisin osoittautua sen kunniata tuottavan luottamuksen arvoiseksi, mitä olette minulle osoittanut.

Sydämellisesti tervetulleeksi toivottaa teidät teidän uskollinen

Hermine Stein."

— Oletko nyt ymmärtänyt sen, mitä ennen pidit omituisena? — kysyi hän hiljaa.