— Todellakin, hävetä hänen pitäisi! Tahtooko hän minulle rumia jälkeläisiä? Ja meidän sukumme kun aina on ollut kaunista!
— Sitä hän ei vaadi, että nainen ei saisi olla miellyttävä ja viehkeä, mutta kauneutta hän pelkää, koska sen seuralaisina niin usein on turhamaisuus, ylpeys ja vaativaisuus.
— No, noita ominaisuuksia voi niilläkin olla, jotka eivät ole muuta kuin miellyttäviä… Ehkä ei nainenkaan saa huomata, että Konny sattuu olemaan harvinaisen komea ja kaunis mies?
— Siinä arvaat aivan oikein. Hän ei, mikäli uskon, tahtoisi kosia naista, joka ei sivuuttaisi sitä seikkaa ja osaisi löytää hänestä parempia ominaisuuksia, niihin kiintyäkseen… Vihdoin ei tuolla hänen valikoidullaan saisi olla mitään erikoiskykyä, koska se johtaisi hänen mielensä ja aatteensa yksipuolisesti siihen yhteen suuntaan. Hän ei saa olla oppineita naisia, mutta millään muotoa ei hän saa olla sivistymätönkään. Luonnollisestikaan hänessä ei saa olla mitään ylpeyttä muistuttavaa, koska ylpeyden rinnalla tavallisesti esiintyy sydämettömyys, mutta hänen täytyy osata jalosti säilyttää naisellinen arvokkuutensa. Hänen luonteensa täytyy olla selvä kuin päivä, hänen terveytensä hyvä, ja täysin selvitettynä täytyy olla sen, että hänen suvussaan ei ole ollut perinnöllisiä tauteja. Nyt luulen likipitäen selostaneeni koko ohjelman alusta loppuun.
Vanha, kunnon parooni alkoi nauraa täydestä sydämestään.
— Mutta, rakkahin Louise, näin ollenhan suvun täytyy kuolla sukupuuttoon… ellei hän rakastu… Mutta luulenpa, että joku maalaissulottarista tulla loksuttelee tännepäin. Käsketään ruualle! Sepä hauskaa! Juon aimo maljan sen naisen kunniaksi, joka on pelastava sukupuun…
II.
Mitä aviopari saa nähdä kävellessään pihlajametsikköön.
Päivällinen oli syöty, ja täysin tyytyväisenä tunnusti parooni, että hänen huolensa niin tässä kuin muissakin suhteissa olivat olleet tarpeettomia. Sitäpaitsi olivat huoneet vilpoisia, kaikki niissä oli hyvässä järjestyksessä, kahvi mainiota, päivällisuni rauhallista, ja lisäksi riittävästi sanomalehtiä ja kirjoja, tahtoipa niitten ääreen sitten nukkua tai niitä lukien valvoa. Kun lisäksi ottaa huomioon viinit, jotka olivat niin mainioita kuin appi vaan ikinä voi toivoa niillä tulevan miniänsä maljan juodakseen, ja että vihdoin oli mitä kaunein kesäkuinen iltapäivä kävelläkseen sille paikalle, missä parooni itse oli vetänyt onnellisen avioarpansa, niin käsittää hyvin, että hän eloisin ja reippain mielin tarjosi vaimolleen käsivartensa häntä kävelylle viedäkseen.
— Louise rakas, tiedätkö että niinä kymmenenä viime vuonna, joina en ole täällä ollut, olen kokonaan unohtanut paikan kauneuden. Täällä on luonto aivan yhtä kaunista kuin Sigesbergissä, ja jos Konny on niin mainiosti sisustanut ne kolme huonetta, joihin sattumalta tulin, viettääkseen tulemattoman kuherruskuukautensa täällä, niin on Kroneby hyvin valittu… Täällähän on elämä kuin runoa… Voi, entisiä aikoja, suloisia muistoja! Täällä olen huokaissut useamman kuin yhden huokauksen rakkauden tähden…