— Viivähdä vielä vain vastataksesi erääseen muistoon. Kun alotimme häämatkamme, eivät sinun ajatuksesi avioliittosuhteesta nähdäkseni olleet aivan samat kuin nyt?
— Ne olivat samat, muita arvostelen nyt ehkä asioita vähemmän puolueellisesti.
XII.
Jäähyväiset ja kotiintulo.
Vanhemmilta otettavat jäähyväiset koskivat paljon enemmän Hermineen kuin Konnyyn, joka — huolimatta siitä, että mitä syvällisimmin rakasti vanhempiaan — ei kuitenkaan täysin hyvin viihtynyt lapsuudenkodissaan. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että Konnyn ja hänen isänsä mielipiteet tuskin missään yleisissä kysymyksissä soveltuivat kunnolla yhteen, ja muuten myöskin siitä, että alituinen vieraitten tulva tuntui hänestä samassa määrin vastenmieliseltä, kuin se pitkäaikaisen tottumuksen vuoksi oli luonnollinen ja mieluisa hänen vanhempiensa mielestä.
Kun hän oli keskellä syväaatteisinta työtä, häirittiin häntä pyytämällä tulemaan alas jonkun vieraan vuoksi, ja jos hän silloin vastasi kieltäytyen, tuli parooni Sigesmund itse ovelle, selittäen aivan välttämättömäksi pojan tulemisen alas. Jos Konny sitten oli tottelemattoman pojan kaltainen, joka lupasi tulla, mutta ei tullutkaan, silloin astui sisään hänen hyvä, rakastettava äitinsä ja hyväili häntä, kunnes sai hänet lähtemään työpöydän äärestä.
Hermineä sekä appi että anoppi rakastivat lämpimästi. Mutta kyllä olivat heidän hänelle antamansa neuvot erilaisia, osoittaen heidän erilaista käsitystään siitä vaikutusvallasta, mikä miniällä olisi poikaan. Ehkä olisi oikeampaa puhua miniän tulevasta vaikutusvallasta, sillä tavallisista silmistä oli omiaan näyttämään siltä kuin Hermine koskaan ei tulisi kuulumaan sen luokkaisiin naisiin, jotka voivat vaikuttaa miehensä tunteisiin paljon vähemmän kuin hänen mielipiteisiinsä.
— Herttainen Hermine rakkaani, — sanoi parooni Sigesmund muutamia päiviä senjälkeen kun pormestari ja hänen puolisonsa olivat matkustaneet, heidän usein uudistuneeseen tapaan kävellessään taulugalleriassa, — olen vanha valtiomies, jota mitkään välinpitämättömät kasvonilmeet tai jäykkä käytös ei voi erehdyttää. Poikani on, avoimesti puhuakseni, hiukan umpimielinen ja luonteeltaan melkoisen pulmallinen. Voi näyttää siltä, että hän on kylmä mies, joka kaikessa menettelee varman harkitun ajatuksensa mukaan. Mutta usko minua, koettakoonpa hän miten tiukasti tahansa pysyä siinä mielestään onnellisessa vakaumuksessa, että hänellä ei ole mitään intohimoja, niin ei asia sittenkään ole niin, sillä muuten, totta vieköön, ei hän olisi melkein kaksi vuotta poissaoltuaan tullut kuin tuulispää tänne kotimaahan ja suoraa päätä kosinut. Kaikki riippuu nyt vain siltä, miten viisaasti käytät valtaasi! Viisaasti, siinä pääasia!
Kovin tarkkaavaisena oli Hermine kuullut, mitä oli sanottavaa hänen miehensä isällä, jota hän niin kunnioitti. — Siinä tapauksessa, — vastasi hän kainosti, — että uskaltaisin uskoa viimemainittuun mahdollisuuteen, niin mikä on silloin mielestänne paras päämäärä, minkä saavuttamiseksi minun tätä vaikutusvaltaa pitäisi käyttää?
— Rakas tyttöseni, minä en koskaan koeta saattaa sinua sellaiseen, mitä ei rakkautesi, ennen kaikkea omatuntosi, hyväksy. Mutta eikö sinusta näyttäisi olevan kyllin arvokas päämäärä vaimolle saattaa niin lahjakas ja älykäs mies, kuin Konny on, luopumaan aatteittensa yksipuolisuudesta? Konny jättää kokonaan käyttämättä kaikki mahdollisuudet tehdä itsensä sopivaksi siihen, minkä tulee olla jokainoan kunnon kansalaisen velvollisuutena, nimittäin valtion palveluksen, valtion ehdottomia vaatimuksia noudattaen. Ajattele sitä, lapseni!