Punastuvana ja levottomana ymmärsi Hermine liiankin hyvin, mihin hänen appensa häntä velvoitti, ja hän tunsi itsensä kovin onnelliseksi päästessään vastaamasta, kun anoppi samassa astui sisään.
— Hyvä on, ystäväni, että tulit, — lausui vanha aatelisherra, — Sillä välin kun minä ratsastan Konnyn kanssa maita katselemaan ja saan häneltä joitakin hyviä neuvoja, niin saat sinä täällä jatkaa keskustelua rakkaan tyttäremme kanssa. Tiedät, mitä tarkoitan.
— Kyllä, — sanoi paroonitar, — tiedän kyllä, mitä minun mieheni ajattelee ja myöskin miten sinun miehesi suhtautuu asioihin, mutta tahtoisin mielelläni tietää, mitä sinä ajattelet Konnyn suhtautumisesta hänen isänsä niin oikeutettuihin toiveisiin?
— Voi, on aivan liian aikaista pyytää minulta sellaista arvostelua! Mitä määrättyjä käsityksiä niin arassa asiassa olisin vielä ehtinyt muodostaa itselleni? Hänen tarkat tietonsa, hänen parempi ajatuksen- ja tahdonvoimansa ovat minulle kuin vallituksena. Tarvitaan paljon aikaa, suurta kärsivällisyyttä ja kestävää rakkautta — rakkautta, joka ei perustu aistihuumaan eikä kiehtovaan keimailuun, vaan ylevään siveelliseen periaatteeseen ja henkisessä merkityksessä korkeaan havaintokykyyn — ennenkuin vallitukseen voi saada mitään sisäänpääsymahdollisuutta.
— Sinä puhut juuri niin, kuin toivoisin Konnyn vaimon käsittävänkin hänet. Mutta sanopa, etkö halua, että hän antautuisi valtiolliselle uralle?
— Sillähän hän kaikkein parhaassa ja todellisimmassa merkityksessä jo on. Mutta virkaan, valtiomiesuralle tai johonkin muuhun, missä hänen henkensä ei saa vapaasti liikkua, luulen… — Hermine vapisi ja keskeytti lauseen.
— Riittää, tyttöseni! Käytä sitten parhaalla tavalla valtasi tehdäksesi hänet onnelliseksi ja itseesi tyytyväiseksi, niin olet saavuttanut minun kiitollisuuteni.
* * * * *
Runsaan tunnin olivat vastanaineet olleet kotonaan. Kuusi viikkoa kestänyt häämatka oli nyt lopussa.
Menomatkalle kuvaavia olivat olleet kaikenlaiset pienet, hiukan epäromanttiset tuulenpuuskaukset, jotka yleensä eivät ole tavallisia päivää jälkeen häitten; sitävastoin oli paluumatkalla ollut vallalla toimettomuuden tyven, jolloin kumpikin aviopuolisoista harrasti — ei kahden rakastuneen tavoin tulevaisuuden maalaamista auringon ja taivaan kirkkain värivivahduksin — vaan pikemmin toinen toisensa hiljaista tutkimista kuin kahdesta eri leirien vartiopaikasta.