— Ja sinun tekee mielesi sinne, — lausui Konny hiukan kavalan ystävällisesti.
— Niin, jos se on sinun mieleesi.
Konny ei vastannut, mutta ei tehnyt mitään vastaväitteitä, kun kutsu
tuli. Kutsupäivänä hän vaan tarkkasi vaimoaan enemmän kuin tavallista.
Ja kun Hermine tuli etehiseen, puettuna päivällisille lähteäkseen, otti
Konny tahtomattaankin kolme askelta taaksepäin.
Hän oli jo niin pitkät ajat nähnyt Herminen, harvaa poikkeusta lukuunottamatta, jolloin Herminellä oli ollut yllään musta silkkipuku, pukeutuvan ruskeaan tai harmaaseen kveekaripukuun, että häntä aivan häikäisi Herminen komea kauneus, jota hän ei tänään ollenkaan ollut koettanut keinotekoisesti peitellä tai estää näkymästä.
— Mitä tämä on, hyvä ystävä? — Hermine katseli miestään aivan levottomana.
— Aiotko sinä, minun vaimoni, joka niin häveliäästi pukeudut minun katseltavakseni, nyt tulla tämä ärsyttävä puku päälläsi päivällisille, esiintymään kokonaiselle joukolle töllisteleviä vieraita? Hermine, ketä on naimisissa olevan naisen pyrittävä ennen muita miellyttämään?
— Luonnollisesti miestään! Mutta voinko lähteä suurille päivällisille ylläni tumma, kaulaan asti kiinni oleva villapuku?
— Eikö minua muu puku miellytä kuin sellainen? Vai olenko minä tekopyhä? En pidä siitä, että aistimiani kiihotetaan, mutta vielä vähemmän voin hyväksyä sitä, että nainen, jonka minä olen luullut elävän vain minua varten, antaa kauneutensa kaikessa loistossaan toisten katseltavaksi. Älä kuitenkaan luule, että olen mustasukkainen!
— Et, et luonnollisestikaan! Mutta siveellinen tunteesi on niin ankara, että vaadit kieltäytymään mitä viattomimmista koristeista. En pysty miellyttämään sinua tällaisena.
— Kauhistun vaan sitä mahdollisuutta, että joutuisit vaikuttamaan pelkän kauneutesi voimalla. Hermine, rakkaani, jää kotiin!