— Täti, kuten ymmärrät, on niin kokenut joka suhteessa. Voi, Konny, puhuin muutamia sanoja hänen kanssansa, ja hän selitti minulle, että aavistukseni oli oikea. Mutta kun aavistus ei kuitenkaan ole samaa kuin täysi varmuus, niin pelkäsin, kun Amalian kirje niin voimakkaasti vaikutti minuun, pettäväni sinua. Voi, Konny, Konny, näen miten tämä koskee sinuun, ja kuitenkin näen selvästi miten onnellinen sinä olet.
Niin, Konny oli tosiaan siinä määrin onnellinen, että hän hellästi kuiskaten hartaasti vaikutti, että hän uskoisi olevansa arvoton vaatimaan osakseen tullutta suurta armoa, ellei hän nyt avoimesti tunnustaisi rakkaalle vaimolleen sekä sitä, että hän oli ollut mustasukkainen uskomattomassa, jopa naurettavassakin määrässä, kuin myöskin sitä, että hän jo ennakolla oli päättänyt antautua julkiseen elämään. — Mutta tiedä, Hermine, että nyt saisivat koko maailman miehet katsella sinua, eikä silti mielessäni saisi sijaa ainoakaan arvoton tunne. Sinä olet minusta nyt pyhä! Ja jos olet ollut siinä käsityksessä, että sinulla aviopuolisona ei ole ollut kylliksi vaikutusvaltaa, niin tulee sitä lapseni äidillä olemaan sitä enemmän. Älä kadehdi häntä, jota minä niin suuresti rakastan!
Syvät, kauniit silmänsä täynnä ilonkyyneleitä vastasi Hermine: — Miten jaloa, miten luonteesi ja sydämesi arvoista onkaan että, sensijaan että lausuisit ylpeitä, riemuitsevia sanoja nimesi ja tulevien rikkauksiesi perillisestä, ryhdyt uusiin velvollisuuksiisi rohkeasti tunnustamalla sellaisia vikoja, joita moni mies ei ollenkaan pitäisikään vikoina. Mutta sinä, kallis mieheni, et julista pyhiä totuuksia minulle, ennenkuin itse olet eläytynyt niihin. Ja sittenkin on minulla yksi arveluni.
— Sano, mikä se on!
— En rohkene.
— Tällä hetkellä, — vastasi Konny punastuen, — rohkenet kysyä mitä tahansa. En uskalla vastata tulevaisuudesta, sillä tunnen luonteeni epäluuloisuuden, mutta nyt sinun on puhuttava!
— No, luottaen lupaukseesi, kysyn sitten sinulta, mikä voima sinussa on melkein pakottamassa sinua tukahuttamaan oman todellisen tunteesi (uskon että rakastat minua) niin vähiin, että tuskin itsekään olet siitä selvillä, samoin kuin minunkin täytyy tukahuttaa rakkauteni uskolliseksi, hiljaiseksi kiintymyksen tunteeksi?
— Aviopuolisoitten on rakastettava toisiaan myötä- ja vastoinkäymisen sattuessa, mutta käsitän tällä tarkoitettavan hillittyä, rauhallista tunnetta, ei ensinkään silti väritöntä, mutta ei myöskään kovin hehkuvaa väriltään, sillä sellainen helposti saattaa rehellisen sydämen harhateille. Tarkoitan sitä, että tunne muuttuisi intohimoksi ja pyrkisi viemään vallan jo järjeltäkin.
Hermine pudisti päätään. — Miten tuollainen mielipide tuntuukaan rajoitetulta ja pelkkään mietiskelyyn perustuvalta!
— Miksi sanoa niin, Hermine rakkaani. Joka-ainoa ihminen voi langeta kiusaukseen, ja minä pelkään, — Konny katsoi vaimoaan, silmissään niin rukoileva ilme, että Herminen sydän riemuitsi, — pelkään tätä valtaa sielun yli. Anna minun omata, anna minun pitää varmuus siitä, että en tule uskottomaksi nuoruuteni ja miesikäni käsitykselle pyhimmästä, mutta samalla arimmasta suhteesta, mitä ihmisillä keskenään saattaa olla. Olen nyt niin onnellinen, että… että, sanalla sanoen, sinäkin voit olla tyytyväinen.