— Tyytyväinen olenkin, Konny omani, mutta näyttäisin sinusta ehkä armottomalta, jos sanoisin, että jos selityksesi olisi ollut kirjeellinen, niin olisin luullut voivani lukea rivien välistä… No, älä hämmästy, en ehkä lue mitään muuta kuin omia mielikuvittelujani. Olenhan vain nainen, ja jos joudun sellaisiin surullisiin aavisteluihin kuin Amalia, niin tahdon uskoa enemmän omiin mielikuvitteluihini kuin sinuun.
— Älä puhu niin, Hermine, et saa olla julma, et saa väärinkäyttää katumustani ja onneani!
XVII.
Onnellisen miehen onnettomuus.
Miten kauan kykeni tämän tässä kerrotun elämästä otetun näytelmän sankari pysymään vapaana tyytymättömyydestä ja epäluuloisuudesta, nauttimaan sen vakaumuksensa tuulahduksesta, että hän nyt vihdoinkin tunsi täydellistä tyytyväisyyttä? Tosiaan, tasan kahdeksan päivää!
— Tunne totuus — se on ainoa keino sen käsittämiseksi, — sanoo muuan englantilainen uskonnollinen kirjailija.
Tunsikohan Konny, hän, joka oli niin hartaasti tutkinut ja yhä tutki itseään ja tahtoi säännöstellä kaiken, sitä totuutta, että hänen pyrkimyksensä ei voisi saavuttaa tavoittamaansa päämäärää, — että hän ei koskaan kykenisi saamaan elämänsä suhteita sopusointuun sisäisten vaatimustensa ja yhä uudistuvan epäilynsä kanssa siitä, että hän oli kykenemätön tuntemaan itseään onnelliseksi onnellisuuden ylenpalttisuudessakaan!
Ei, hän ei tuntenut tätä totuutta, eikä siis sitä käsittänytkään, vaan etsi yhä etsimistään sydämensä sameitten ja koskaan oikein selkiämättömien syvyyksien pohjaa. Ja miten ne olisivatkaan voineet selitä, kun hän, sen sijaan että olisi puhdistanut ne pohjia myöten, yhä enemmän täytti niitä elämän jokapäiväisellä muralla?
On melkein käsittämätöntä, miten voi sattua, että lahjakkailla luonteilla, luonteilla, jotka itsepintaisesti pitävät luulotautien aaveet sopivan etäisyyden päässä itsestään, luonteilla, joitten elämä on täynnä lakkaamatonta, hyödyllistä toimeliaisuutta ja jotka samalla ottavat kaiken opin, mikä kirjoista voidaan saada, kuitenkin voi olla erikoinen, rajaton aikansa käytettäväksi sisäisiä tutkisteluja ja kokeita varten.
Mikä aiheutti nyt sen, että Konnyn niin hartaasti tavoittelema onni löytää isänkutsumuksessa oma kutsumuksensa ei enää pystynyt tyydyttämään häntä? Niin, vain se seikka, että ruustinna seuraavan kerran käydessään vieraisilla siekailematta puhui siitä, että hän rakkaudesta sisarensa tyttäreen tulisi niin paljon kuin suinkin oleskelemaan Kronebyssä, missä hän toivoi saavansa kantaa uuden Herminen kastettavaksi.