Siitä hetkestä tuli ruustinna, jonka osakkeet viimeisen käynnin jälkeen olivat nousseet, Konnylle paljon enemmän kuin sietämättömäksi. Miten voikaan hän noin arvottoman varmana puhua tyttären saamisesta, kun Konny ei koskaan, ei hetkeäkään, ollut epäillyt, että uusi tulokas oli oleva poika, jonka kasvattamisen saattamiseksi tarkoituksenmukaiseksi hän oli aikonut tutkia kokonaiset joukot erilaisia järjestelmiä.
Kun sitten samana iltana Hermine, joka näki pilven, mutta ei ollenkaan voinut käsittää, mistä se tuli, sillä hän ei ollut sisällä tädin selittäessä aikomuksiaan, tahtoi ilahuttaa Konnya puhumalla hänelle heidän lapsestaan, niin sanoi Konny, koettaen tukahuttaa kiivauttaan — sillä hän pelkäsi tavattomasti saattaa vaimoaan vähänkään levottomaksi:
— En käsitä, Hermine armaani, miksi sinä puhut "lapsesta". Ethän toki ole epätietoinen siitä, mitä sukupuolta se on!
— Otan kiitollisena vastaan kohtalon siinä suhteessa, millaiseksi se sitten muodostuukin. En luule, että rukoukset ja toivomukset siinä suhteessa olisivat todisteena kiitollisuudesta.
— Luulen kuitenkin, että liioittelet, ja toivon, että Jumala ei huonona hylkää sitä harrasta toivetta, mikä minulla tähän asti on ollut.
— Toivetta saada poika, tarkoitat, rakas Konny!
— Niin, ja kun tulee vastaus vanhemmilta, niin saat nähdä, että isäni ajattelee aivan samoin. Mutta nyt minun pitikin joutua tällaisiin epäilyksiin.
— En ensinkään ymmärrä sinua, kallis ystäväni. Tällainen asiahan on aina epätietoinen.
— Olkoon niin, mutta liikaa on toki, että ruustinna vastikään piti aivan selvänä, että hän saisi kantaa kastettavaksi uuden Herminen. Ja tiedätkö, Hermine hyvä, että minun on vaikea tämän jälkeen sietää häntä.
— Sepä oli, — vastasi Hermine huolestuneen näköisenä, — tavattoman ikävää. Sinä et ymmärrä, Konny, miten tärkeätä vanhemman, kokeneen naisen seura ja neuvot juuri tällaiseen aikaan ovat minulle.