— Rakas vaimoni, en huomaa muuta kuin yhden mahdollisuuden järjestää viimemainitussa suhteessa kaikkia tyydyttävästi asia, sen mahdollisuuden nimittäin, että otamme vastaan tarjouksen, minkä nyt aivan varmasti tiedän isäni ja äitini tekevän, sen kutsun, että asetumme muutamaksi kuukaudeksi asumaan Sigesbergiin. Voikin olla oikeampaa, että poikamme juuri siellä pääsee elämänsä ensi päiviä tervehtimään. Mitä sanot tästä?
— Sanon, että paljon mieluummin tahtoisin tämän ajan olla täällä meidän hiljaisessa rakkaassa kodissamme, missä sinä olet paljon tuttavallisemmassa suhteessa minuun, kuin komeassa Sigesbergissä, missä usein olit mieleltäsi käsittämättömämpi kuin täällä.
— No niin, sinä luonnollisesti määräät, mutta sitten täytyy äitini joka tapauksessa tulla tänne. Arvelen, että hänellä on yhtä suuri kokemus kuin ruustinnallakin, jonka suhteen ei iki päivinä tule kysymykseenkään, että hän kantaisi minun poikani kasteelle.
— Konny, Konny, tämä ei ole hyvä minulle, eikä sopiva aika tällaisesta puhuttavaksi. — Hermine nojasi huolestuneena sohvanpielusta vasten. Sigesberg oli hänen muistissaan sarjana kuvia ensimäisen, hapuilevan avioliittoelämänsä ajalta, kaikki siellä oli niin suurta, niin helliä kuin vanhemmat siellä olivatkin.
— Voi, miten onneton olenkaan! En käsitä, miten arkaluontoista on puhua sinun tilassasi olevan naisen kanssa. Rakas Hermine, ole rohkea, siitä riippuu paljon.
— Niin, niin, minä olen rohkea, ja jos sinä vaan olet luonnollinen minua kohtaan, etkä taas käy jäykän juhlalliseksi, mitä esiintymistäsi vuorottelevat vain jotkin minulle käsittämättömät keskeytykset, niin matkustan mielelläni minne tahansa. Oletko sitten tyytyväinen?
— Tyytyväinen ja kiitollinen, — vastasi Konny sydämellisesti, mutta kuitenkin sisäisesti epäsointuisena. Itse olisi hän vaimonsa tavoin mieluimmin nähnyt, että he olisivat päässeet saamaan "lapsen" nykyisessä, rakkaimmaksi käyneessä kodissaan. Mutta naapuristo oli sietämätöntä, ja hänestä oli mahdotonta nähdä äitinsä ja ruustinnan esiintyvän miltei yhtä oikeutettuina ja ohjaamassa asioita kumpikin taholleen.
— Ei, — sanoi hän varsin jyrkästi, — olkoon kylliksi sellaisesta huolesta, jota ei voi auttaa, mutta tämä asia on järjestettävä.
Ja kun sitte vastaus tuli Sigesbergistä, sisältäen mitä lämpimimmän onnentoivotuksen ja samansävyisen kutsumuksen, jossa katsottiin täysin selväksi asiaksi, että perijän tulisi syntyä tulevassa kodissaan, oli Konny vielä jyrkempi. Hänen silmänsä säihkyivät toivoa ja iloa, kun hän laski kirjeen Herminen käteen.
— Sinä näet, rakas ystäväni, että yksinpä isäkin vakuuttaa, että häiritsemässä ei ole oleva mitään vieraitten joukkoa, vaan että saamme elää rauhallista perhe-elämää. Ja minuun tulet olemaan tyytyväinen!