Mutta kymmenen minuuttia myöhemmin voi tuo niin monipuuhainen mies taas olla ovella nähdäkseen, oliko unohtanut tänne hattunsa, käsineensä tai nenäliinansa, tai kertoakseen, mitä jossakin saapuneessa kirjeessä sanottiin, ja kun hän sitten joka tapauksessa oli sisällä, voi hän samalla istua ja katsella heitä hetkisen.
* * * * *
On kulunut suunnilleen kahdeksan päivää ristiäisistä, siis kuusi viikkoa perillisen tulosta, kun nähdään kaksi nuorta naista istumassa eräällä niistä mukavista puutarhasohvista, joita on kukkaryhmien joka puolella.
Toinen heistä, pormestarinna Amalia, joka on tullut Sigesbergiin ollakseen kummina, keinuttaa äidillisen arvokkaana puolivuotiasta tytärtään polvellaan. Samaan aikaan pitää hän Herminelle puhetta aviovaimon pyhistä velvollisuuksista.
— Kuten jo olet havainnut, rakas ystäväni, en enää ole entinen Amalia, tuulihattu, joksi Konny nuorenamiehenä minua usein liikkuvaisuuteni tähden nimitti. Siitä alkaen kun olin tullut täysin vakuutetuksi siitä, että saisin lapsen kasvatettavakseni, s.o. niiltä ajoilta alkaen, jolloin viimeksi lähdimme täältä, päätin että lopettaisin täydelleen entisen kevytmielisyyteni, minkä myöskin ensimäistä uutista ilmoittaessani sanoin miehelleni. Miesrukka, hän tuli niin iloiseksi ja kiitolliseksi niin toisesta kuin toisestakin, että vain puolin sanoin ilmaisi epäilyksensä siitä, tulisiko minusta vakava ja perusteellinen nainen, ajatteleva vaimo, sitte tullakseni ajattelevaksi äidiksi.
— Ja millaisen vaikutuksen teki tuo puolittainen viittaus? — kysyi
Hermine kovin mielenkiintoisena.
— Suhtauduin siihen verrattoman rauhallisesti "Rakas mieheni", sanoin minä, "sinulla, jos kenelläkään, on tosiaan aihetta hienotuntoisesti, ja vaikkapa vähemmänkin hienotuntoisesti, lausua epäilyksesi, ja kun et sokeasti ole käynyt uskomaan selitystäni, niin saat iloksesi joutua yllätetyksi. Ja minä johdun saamaan ottaa vastaan sinun katumusuhrisi".
— Mainiota! Saitko ottaa vastaan sellaisen uhrin?
— Kyllä, moniakin… ainakin yhden viikossa; silloin mieheni lausui: "Amalia rakkaani, sinusta tulee pian oikea enkeli. En käsitä, miten onnistut pysyttäytymään niin täydellisenä. Mutta ei kai toki ole tarpeen", lisäsi hän joskus, "että pukeudut kerrassaan säkkiin ja tuhkaan; nuo kotikutoisesta kankaasta tehdyt puserosi ovat ehkä liian kovin vastakkaisia entisille komeille puvuillesi. Pidän hyvinpuetuista naisista, vaikkapa olisi kysymys vain perheenkin piirissä esiintymisestä. Silloin näkyy että vaimo tahtoo miellyttää miestään, ja tuollaiset pienet helyt ja koristukset, joita naiset käyttävät, miellyttävät silmää."
— Siinä suhteessa, — lausui Hermine, kääntyen puolittain toisaalle, — on aviomiehillä toisenlaatuisiakin ajatuksia. Mutta miten menettelit?