— En tiedä, olen koettava. Sinä sitä paremmin sovit sentapaiseen edustavaan asemaan, ja pikku Sigesmundista kyllä tulee isoisänsä kaltainen, niin että voimme toivoa isoisän vastaisuudessa taas nousevan ylös keskuudessamme. Isäni oli liian heikko minua kohtaan; minä aion olla ankarampi poikaani kohtaan.
— Kallis ystävä, älä ota sellaista periaatteeksesi! Sinä olet jo pari kertaa tavalla, jossa ei ole ollut paljonkaan isällistä levollisuutta, pauhannut pojallemme, kun hän on aikonut ottaa joitakin isoisänsä esineitä.
— Mutta millä tavalla on hän vastannut sellaiseen mielenosoitukseen? Niin, tuo nuori herra on nauranut vasten silmiäni ja näyttänyt niin urhokkaalta, kuin olisi hän jo tahtonut minulle sanoa: "Ole vaiti sinä, minä täällä tulen isoisää edustamaan!"
— Voi, tämä on kovin surullista, pikku poikasi rakastaa sinua niin suuresti. Hän ei osaa muulla tavoin kuin iloisen rohkeana vastata sinun nuhteisiisi. Älä tee hänen lapsuuttaan raskaaksi! Sinun oma lapsuutesi oli niin onnellinen.
— Minun — minä en ole koskaan ollut onnellinen. Minua ei ole luotu onnea varten.
— Tällainen puhe, rakas Konny, on kokonaan arvotonta sinun suustasi! Ajattele vain, miten monta kirjettä ja tiedonantoa olet saanut ja joka päivä saat edessä olevia vaaleja koskevissa asioissa. Etkö sinä ole astuva toiseen kamariin, sinä, joka niin innokkaasti toimit eduskunta-uudistuksen aikaansaamiseksi?
— Minä en suostu mihinkään kehoituksiin. Minun aikani on ohi, älä puhu valtiopäivätouhuista.
Hermine-raukka ei kohta voinut käsittää, mistä oikein puhuisi.
— Kuulehan, — sanoi Amalia, kun hän tyttärineen kesällä oli käymässä vieraisilla Sigesbergissä, — annan sinulle viisaan neuvon. Jätä hänet omiin oloihinsa joksikin aikaa; usko minua, sinä huolehdit liiaksi hänestä.
— Et kai tarkota, että väsyttäisin hänet rakkaudellani?