— En, tämä yksi meille, totisesti, kyllä jo riittää, — vastasi Konny hajamielisen välinpitämättömänä.
Mutta kun Hermine samassa meni hänen ohitseen viereiseen huoneeseen, sai Konny vastaanottaa katseen, merkillisimmän mitä hän vaimoltaan milloinkaan oli saanut.
Konny heittäytyi sohvalle, unohti kalastamaan menon ja koetti päästä selville siitä, mitä tuo katse merkitsi. Mutta ylpeys esti häntä ratkaisemasta sen arvoitusta, mikäli siinä oli nuhdetta.
Hetkistä myöhemmin syöksyi sisään junkkeri Sigge, suoraan herra isäänsä kohti. — Äiti itki eikä tahtonut ottaa minua mukaansa, kun lähti. Oliko isä paha äidille?
— Poika, mitä typeryyksiä sinä puhut? Pysähdypäs, mistä johduit sanomaan tuollaista?
— Liisa sanoi, että sinä et ole kiltti.
— Minne äiti meni?
— En tiedä.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli parooni Konny ulkona kalliolla.
— Minne vaimoni meni? — kysyi hän hoitajattarelta.