Ei, sitä ei kunnolla voinut, varsinkin kun tästä oli katselijalle jumalallinen näky tarjolla auringon noustessa tai laskiessa, heijastellen mereen purppuraviittaansa… Ja kaiken täydennyksenä oli, hiukan kauempana, kahden valtavan kallioseinämän välissä, parikymmentä syltä pitkä notko, missä kasvoi harvaa ruohoa ja, kuin kerskailuksi, siellä täällä pikku ryhmiä seljapuuta, katajaa, orapihlajaa ja kaksi tavallista pikku pihlajaa, jotka viimemainitut uskollisten vahtien tavoin seisoivat kumpikin omalla puolellaan kallionseinämää, vuodet toisensa perään turhaan ojentaen oksiaan toisiaan kohti kuin syleilläkseen toisiaan. Tässä, suuren vesierämaan laaksossa, oli sielläkin puupenkki kummankin pihlajan alla. Ja toisen edessä oli jopa vaatimaton pöytäkin tarjoilua varten.
Kello oli kymmenen seuduilla aamulla. Hermine oli sillä hetkellä yksinään ulommassa huoneessa, jota sanottiin saliksi. Hän seisoi akkunan edessä ja katseli, miten junkkeri Sigge, joka juuri oli täyttänyt kolme vuotta, ratsasteli täyttä laukkaa kallioilla, hoitajana entinen imettäjätär, joka oli jäänyt perheeseen ja nykyisin oli sen ainoana palvelijattarena — elettiin patriarkalliseen tapaan. Mies kalasteli ja ampui merilintuja, vaimo huolehti siitä, että kotona kaikki oli kunnossa.
Ovatko he nyt onnellisia täällä yksinäisyydessään? Eivät erikoisesti, päättäen siitä syvästä, surumielisestä ajatuksissaan olosta, mikä kuvastuu Herminen kauneilla kasvoilla. Hän sulkee akkunan. Häntä tuntuu paleltavan, vaikka hänellä on päällään tumma, vanulla sisustettu silkkipusero, joka joutsenen untuvin reunustettuna pehmeästi ja poimukkaasti verhoo häntä.
Konny näyttäytyy ovella.
— Tuletko tänään kalastamaan mukanani?
— En, ystäväni, minulla on niin paljon askareita.
— Luonnollisesti! Eikä poikakaan kai tahdo ulos, kun hän ei saa riippua äitinsä hameissa?
— Hän olisi varmaan onnellinen sinun seurassasi, mutta tiedätkö, ystäväni, hän pelkää sitä usein äreätä ääntä, jota käytät nuhdellessasi häntä hänen pikkuvirheistään.
— Hänkö pelkää! Ei, hän on uskomattoman rohkea pikku herra ikäisekseen. Hän antaa minulle paljon ajattelemisen aihetta.
— Mutta kun sinulla ei ole muuta kuin yksi ainoa poika, Konny rakas, kestänet toki sen. Et varmaankaan tahtoisi useampaa.