"Taivaan ja pyhän neitsyen olkoon kiitos!" huudahti Crespini lämpimästi.
"Onko hän tyttärenne?" kysyi tohtori; "hän näyttääkin etelämaiselta."
"Ah ei, tyttäreni ei hän toki ole, mutta hän on orpolapsi ja niin hyvä! Hän on kerran pelastanut minun henkeni; povera piccola; voi jospa minäkin voisin pelastaa hänen henkensä!"
"Jumalan avulla koetamme sen tehdä", sanoi tohtori vakaasti. Tytön ystävän ja suojelijan käydessä noutamassa määrättyjä lääkkeitä, sitoi tohtori hänen käsivartensa; sitte istuivat molemmat miehet hänen vieressään kunnes puna vähitellen taas palasi hänen huulilleen ja poskilleen, hän aukasi silmänsä ja hämmästyi huomatessaan ettei hän ollutkaan vanhassa salakuljettajakodissaan.
"Isä poloiseni", jupisi hän koottuaan ajatuksensa ja muistellessaan pelottavaa luutnanttia, joka niin eriskummallisella tavalla oli sekaantunut hänen elämän vaiheisiinsa.
Tohtori istui hänen tykönänsä kauan yli puolen yön ja lähti vasta sitten kun hän arveli kaiken vaaran toistaiseksi olevan ohitse. Aikaiseen seuraavana päivänä lupasi hän taas tulla katsomaan pientä sairastaan, joka nyt vihdoinkin sulki silmänsä ja vaipui pari tuutia kestävään levottomaan uneen.
KYMMENES LUKU.
Yliskamarissa.
Tohtori Edelstedt kävi joka päivä, tehden kaikki mitä hän saattoi, lieventääkseen Elsan tuskia. Crespini oli väsymätön huolissaan, vieläpä uhrasi oman elatuksensakin voidakseen hankkia hänelle jotakin hupaisuutta. Tohtoria liikutti syvästi tuon iäkkään miehen alttiiksiantavaisuus nuoren tytön hyväksi, ja kiitollisuus, joka ilmautui tytön sanoissa, ja hänen raukeissa katseissaan.
Mutta eräänä päivänä tullessaan ylös heidän luokseen, näki hän italialaisen kävelevän huoneessa edestakaisin levottomilla liikenteillä ja Elsan seuraavan häntä silmillään, samalla kun kasvoilleen levisi kuumeentapainen puna. Tohtorin kysymykseen, mitä oli tapahtunut, vastasi Crespini että teaatterinjohtaja oli ollut niin vihastunut ja saanut niin paljon harmia Elsan tähden, että päätti kohta jättää kaupungin ja etsiä muualla onneaan ja hänen oli täytymys seurata mukana koska hän ei muulla tavalla voinut ansaita jokapäiväistä leipäänsä.