"Kuka nuori neiti se on, joka minua puhuttelee?" kysyi mies kohteliaasti.
"Isä Pajatso", kuiskasi Elsa, tuskin rohjeten katsahtaa ylös.
"Mitä? Kuka minua siksi nimittää? Voikohan se olla? Ah ei, eihän tämä hieno Signorina ole la mia povera Elsa!" sanoi taruniekka, katsellen ällistyneenä tuota nuorta tyttöä, kuuntelijainsa vähitellen hajautuessa.
"Tunnetteko tätä?" sanoi tyttö punastuen ja otti esiin Crespinin hänelle muistoksi antaman pienen karneoliristiu.
"Ai! la mia Marketani risti! Niin, nytpä tiedän! Voi, kun vielä piti elämän siihen päivään, jona saan jälleen nähdä rakkaan Titaniani, ihka elävänä ja niin hienona ja kauniina! Ja il Signor dottore, ja la Signora", sanoi hän, kumartaen ainakin kaksikymmentä keltaa, "tämä oli odottamaton ilo ja kunnia. Ja kas, tässä", jatkoi hän, ottaen vanhasta kukkarostaan esiin pienen emaljoidun medaljongin, "on la Signoran muistolahja joka on ollut kalliimpana aarteenani; en milloinkaan ole tahtonut siitä erota, kuinka suuri hätäni välin on ollutkin."
"Tulkaa nyt kanssamme tänne pieneen kahvilaan, rakas ystäväni" sanoi tohtori, "tulkaa kertomaan kuinka teille nyt menestyy; ei aivan hyvin, pelkään minä," lisäsi hän, samassa säälivästi katsellen Pajatsoraukan kuluneita vaatteita ja laihaa vartaloa.
He menivät erääsen erityiseen huoneesen kahvilassa, siellä kestittiin Crespiniä jääkylmillä juomilla, makaroonilla ja kaikella mikä tavallisesti enimmän miellyttää italialaista.
Vihdoinkin tarpeeksi syötyään, joka luultavasti ei ollut pitkiin aikoihin tapahtunut, rupesi hän kertomaan kohtaloitaan siitä asti kun hän erkani Elsasta. Silloin matkusti hän edelleen teaatterinjohtajan ja hänen seuransa kanssa; mutta he eivät olleet kauan yhdessä. Crespini ei saattanut unohtaa johtajan kovuutta Titania raukalle ja tämä oli syynä paljoon riitaan ja eripuraisuuteen heidän välillään. Tämä meni niin pitkälle, että Pajatso muutamana kauniina päivänä karkasi esimieheltään. Sen jälkeen oli hän koettanut onneaan monella eri tavalla. Pajatson osan näytteleminen tuli hänelle ajan pitkään ylen kiusalliseksi, välin matkusteli hän ympäri, näytellen apinaa, välin myi hän kipsikuvia, aikomuksessa koota niin paljon rahaa, että hän olisi voinut kääntyä takaisin Italiaan vaimonsa ja lapsensa luokse. Hän oli vihdoinkin saanut paikan matkapalvelijana eräälle herralle, joka aikoi käydä Venetsiassa. Tämä oli kuitenkin saanut matkalla tietoja, jotka pakoittivat hänen kääntymään takaisin kotiinsa, itse oli Crespini sairastunut ja hänen oli täytynyt kuluttaa kaikki kootut rahansa ennenkuin saattoi päästä kauemmaksi. Taas jotakin ansaitakseen oli hän nyt koettanut kykyään taruniekkana; ulkomaalla ei ollut hänellä tästä mitään hyötyä, sillä siellä ei ymmärretty häntä, mutta täällä sai hän kansan nauramaan eli itkemään aivan niinkuin hän tahtoi. Ja niin toivoi hän ettei kovin kauvan viipyisi ennen kuin hän saisi nähdä ihanan Florensinsa, vaimonsa ja rakkaan Marketansa.
Silloin sanoi tohtori Edelstedt, että hän luuli saattavansa Elsalle suuren ilon ja tekevänsä sekä Crespinille että heille kaikille palveluksen esittämällä erästä ehdotusta; Crespinille olisi vapaassa vallassa myöntyä siihen tahi ei. He aikoivat suoraan Venetsiasta Spezziaan, jossa sisarensa tulisi oleskelemaan jonkun ajan, saadakseen nauttia sen suloista meri-ilmaa. Sieltä aikoi hän tehdä pienen matkan Florensiin ja ottaa Elsan mukaansa; jos hänen sisarensa voisi jotenkin hyvin, noutaisi hän kenties myöhemmin hänenkin sinne. Nyt tahtoi hän ehdoittaa Crespiniä, joka niin hyvin tunsi maan ja kaikki sen olot, seuraamaan heitä apulaisena matkalla, ehkäpä viipyisi vähän kauemmin ennenkuin hän saapuisi kotiinsa, mutta sitten voisi hän samassa saattaa Elsan tuttavuuteen Marketansa kanssa, josta hän oli niin paljon puhunut. "Mitähän sanotte tästä, rakas Crespini?" sanoi tohtori lopuksi, "haluttaako teidän myöntyä tähän ehdotukseen?"
Haluttaisiko hänen? Mies raukka oli aivan mielettömänä ilosta. Niin, hän tahtoi tehdä vaikka mitä, — vaikkapa tuo maksaisi hänen hengensäkin, tahtoi hän tehdä kaikki valmistaakseen heille tämän hauskan matkan! Sairas signora ei tulisi vähintäkään kärsimään; he saisivat katsoa kaikki mitä katsottavaa oli, tulematta vähintäkään väsyneiksi; ihastuksissaan ja etelämaisessa vilkkaudessaan lupasi hän niinhyvin mahdollisia kuin mahdottomiakin, hypellen ja juoksennellen ympäri huonetta niinkuin olisi ollut vähän hupsu.