Pilvien liike kannusti minua ponnistamaan, kiirehtimään askeleitani, ajattelemaan lentokoneita, jotka saattoivat liikkua toisesta pilvestä toiseen, kummeksimaan, näkivätkö lentäjät selvästi ohjatessaan niiden halki. Piirteeni olivat vielä unen turruttamat, kynteni vähemmän kovat, koska niitä oli äsken liotettu.
Etäällä kohosi taloja, milloin valossa, milloin kaukaista vihmasadetta muistuttavassa sumussa. Oli sellainen ilma, jolloin saadaan nähdä sateenkaari. Toisinaan putosi pilvistä ikäänkuin tasankojen yläpuolelta paksuja, huurun hämärtämiä säteitä, kun aurinko oli niiden takana.
Huomasin erään kirkon tornissa lasittoman kellon mustat osoittimet, mutta en tiennyt, oliko se kymmentä minuuttia vailla yksitoista vai viittä minuuttia vailla kymmenen.
Aikomukseni ei ollut mennä Lucienin luo. Ajattelemattani vältin kuitenkin niitä katuja, jotka olisivat loitontaneet minua hänen asunnostaan. Kaduin, että olin edellisenä päivänä ollut niin töykeä. Nyt halusin puhua hänelle itsestäni, sanoa hänelle, että minulla oli kiivas luonne, mutta että pohjaltani olin hyvin lempeä.
* * * * *
Tapasin Lucienin vuoteessa. Hänen vahvalihaksiset käsivartensa olivat paljaat. Niiden valkoisuus kummastutti minua, koska olin tottunut hänen kasvojensa ruskeaan väriin.
Hänen luonaan oli kylmempi kuin ulkona. Kaikki iltainen sekamelska oli aamulla jäljellä.
Hän oli pannut tuolille laatikon, jotta siten sukeutuisi kyllin korkea yöpöytä. Lampun lasi oli musta. Hän ei ollut riisunut kaulanauhaansa. Oven alta sisään tunkeutunut keittiönhaju leijaili huoneessa.
Aluksi ajattelin mennä heti tieheni. Mutta hän nousi sängyssä istualleen. Hän piti peitettään vyötäistensä ympärillä niinkuin pyyheliinaa kylvyn jälkeen. Hän oli nukkumaan mennessään kietonut hihansa ylös ja ottanut kaulusnapit paidastaan peläten, että hän ne unessaan hukkaisi eikä sitten tietäisi, mistä kiireessä niitä etsisi.
»Minäpä odotan sinua alhaalla. Ehkä mieluummin haluat, etten ole pukeutuessasi saapuvilla.»