LIINA. (Nauraen) — ja Aholan Aatami tulee myös —

ANTTI. — rukkasia saamaan —

LIINA. — entisten lisäksi! (nauravat ja pyörähyttävät ympäri).

ANTTI. Mutta olenpa väsynyt, kuin tallukka.

LIINA. Seuraa minua, niin hankin sinulle jotain virvoitusta. (Menevät oikealle).

ANNA-MAIJA. (Vasemmalta). Ai, ai, ai, kun ihan jalat tahtovat katketa. Vihdoin viimeinkin menivät. Nyt riennän Heiskaselle kertomaan, mitä olen nähnyt ja kuullut, ehkäpä voin imelä pelastaa ohrat ja lampaan puolikkaan, kultakin juuri tuohon parahiksi, kun köyhällä ihmisellä on pienen ansion tilaisuus. (Nuuskaa ja aivastaa). Köyhän täytyy kärsiä. Kuulinpa toki mitä puhuivat. Vai setä Eerikki rupeaa puhemieheksi. Mutta luulenpa, että Heiskanen näyttää tuolle merisankarille, mistä on "viisi poikki," ennenkun setäkulta on ehtinyt tänne. Hi, hi, hii! Se onkin sille parahiksi! Kukas käskee tulla häiritsemään köyhää leskiparkaa, juuri kun hän rehellisellä tavalla tienaa jokapäiväistä leipäänsä. (Tarttuu kiinni oikean puoliseen oveen ja aikoo avata, mutta laskee äkkiä irti). Ei — nytpä muistan jotakin! Aholan Aatami lupasi antaa ohrat heti, kun vain olen käynyt häntä Liinalle kiittämässä ja lampaan puolikkaan vasta jouluksi, jos nimittäin saa Liinan. Nuo ohrat olen siis jo rehellisesti ansainnut ja riennämpä kuin tuulessa niitä noutamaan ennenkuin tieto Antin palauksesta kiertää Aatamin tietoon. Heiskaselta en kumminkaan mitään saisi, vaikka sille Antin tulon kertoisinkin, ja kuka tietää, vaikka tuo setä herrakin jo olisi tullut. (Poistuu vasemmalle).

LIINA. (Koristettuna, tulee oikealta riepu kädessä, pyyhkii pölyjä). — Täytyypä täällä vähän järjestellä, siksi kun vieraita tulee. Nyt taas voin olla iloinen. Mutta, jos ei isä sentään myönny Anttiin ja luovu tuosta Aatamista? Voi! Sepä olisi kauheata! Ei, hän ei voi niin tehdä. Hän ei voi hyljätä Eerikki-sedän lahjaa. (Laulaa):

"Kalliolle vainiolle,
Rakennan minä majani,
Sinne otan oman kullan
Asumaan mun kanssani."

HEISKANEN. (Oikealta). Kas niin tyttöseni, arvasinhan, että ihastut. Tuolla jo näkyy Aatamikin tulevan tien mutkassa. Vain vilaukselta näin hänen juoksiaansa. Hm, hm, eipä sitä joka tytölle semmoista onnea tarjota, kuin sinulle tänään. Talo kuin linna ja mies — hm — eihän siinäkään vikaa ole. Tyhmiähän me kaikki olemme, tyhmiä ja taitamattomia. Ja rakastamaan häntä kyllä opit. Kyllä lempi perästä tulee.

LIINA. Mutta jos sattuisi tulemaan vielä toinenkin kosia?