HEISKANEN. Jopahan tuli? Mitä joutuvia, eihän niitä semmoisia niin vain kuin pussista tipahtele.
LIINA. Niinkö luulette? (Kulkusten ääni kuuluu).
HEISKANEN. Aha, — jo tulivat. Menen heitä vastaan. (Ovella mennessään). Ole nyt vain iloinen ja ystävällinen.
LIINA. Kyllä! Kyllä isä. (Yksinään). Iloinenpa todellakin olen, sillä tiedänhän Antin olevan lähellä. Hyvä Eerikkisetä on myöskin lähellä, ja hän varmaan saa isäni taipumaan meidän liittoomme; kun hän nyt vain pian tulisi. (Heiskanen, Aatami ja Toivola tulevat. Toivola ja Aatami kättelevät Liinaa).
HEISKANEN. Painakaa puuta.
TOIVOLA. Kiitos, kiitos!
AATAMI. Kiitos, kiitos!
HEISKANEN, (Tarjoaa tupakkaa. Toivola ja Aatami täyttävät piippunsa. Polttavat). Tervetulleita, tervetulleita siis olkaa! Jo teitä ennemminkin odotimme.
AATAMI. Tuota, kun ei tuo Toivola ollut kotona ja piti sitä odottaa.
TOIVOLA (pöyhkeästi). Se on jo vanhastaan tietty, etteivät puhemiehet jouda kotona olemaan.