TOIVOLA. No kyllä sitä on, koko suuri Aholan talo kiluinensa, kaluinensa. 20,000 siitä hiljakkoin puhdasta rahaa maksoi.
HEISKANEN, Sepä hyvä; sittenpähän jaksaa köyhemmänkin emännän elättää.
Ei se meidän Liina saakkaan kun 5,000 nyt aluksi.
AATAMI. Mutta leikkiähän se isäntä nyt laskee. Saa kai se Liina nyt ainakin 10,000?
HEISKANEN. No jos nyt niin tiukalle ottaa, niin olkoon menneeksi kahdeksan tuhatta.
AATAMI. Antakaa vain täyteen 10,000.
HEISKANEN, (Ihmetellen). Rahan haussako se Aatami onkin ja minä luulin sen emäntää hakevan.
TOIVOLA. Kyllä se emäntää hakee, mutta — —
AATAMI. (Tyhmänä). — kyllä rahakin on poikaa.
(Eerikki tulee vasemmalta. Muut katselevat häntä).
EERIKKI. (Itsekseen). Täällä siis taas olen lapsuuteni kodissa, jossa paitaressuna pahaisna, piimäsuuna kuuntelin kotikäkeä. (Lähestyy Heiskasta). Ja sinä Mikko veljeni, tunnetko minua?