LIINA. Siis totta! Joko tänä iltana?
HEISKANEN. Niin juuri, ja luulenpa, että hän on kyllä hyvä sulhanen sinulle.
LIINA. Hänestä, isä kultani, en milloinkaan huoli.
HEISKANEN. (Kiivaasti). Vai niin! Luuletkos sinulle kahdenkymmenen-tuhannen poikia joka ilta tarjottavan! Vai et huoli! Miksipä et?
LIINA. Ensiksikin on hän niin hirveän tyhmä, ja toiseksi minä en rakasta Aatamia.
HEISKANEN. Tyhmä, vai tyhmä! Eihän sillä pelkällä viisaudella elä, mutta rahalla elää, ja sitä on Aatamilla, ja sille minä arvoa panen. Ja sinullakin Liina luulisin jo olevan siksi paljon ymmärrystä, että olet minun kanssani tässä asiassa samaa mieltä, ja sitä paitse olethan jo niin vanhakin, että on jo aika mennä naimisiin. Pois siis kerrassaan kaikki oikut ja estelyt! Minä olen vahvasti päättänyt hyväksyä Aholan Aatamin tarjouksen, laita siis vain itsesi illaksi kuntoon. (Poistuu).
ANTTI (laulaa pöydän alla).
"Saahan sen linnun lentävän,
Kun sukkelasti pyytää,
Mut' oman kultani saamises,
On sangen monta syytä."
LIINA. Antti, miten voit olla noin iloinen, vaikka kuulit isäni puheen ja myös tiedät hänen pitävän sanansa?
ANTTI. (Tulee pöydän alta). Niin Liina, on niin hauska esiintyä, kun on näin mahtava kilpakosia.