"Mitähän huomenna tapahtuu? Saankohan huomenillalla vielä nähdä kuun nousun ja taivaan tähtiä?"
Ja kun pimeässä yössä katselimme meitä ympäröivää, suunnatonta tulikehää, sanoimme itseksemme: "Nyt on koko maailma meitä vastassa, kaikki kansat vaativat meidän hävittämistämme, he eivät tahdo kuulla kunniastamme!"
Sitten ajattelimme, että meillä kuitenkin oli kunnia olla ranskalaisia, ja että meidän täytyy voittaa tai kuolla.
XIX.
Meidän näin miettiessämme rupesi päivä jo sarastamaan. Vielä ei ollut liikettä, ja Sepeteus sanoi minulle:
"Kuinka onnellista, jos vihollinen ei uskaltaisi hyökätä päällemme."
Upseerit puhuivat keskenään aselevosta. Mutta äkkiä, kello 9 ajoissa, tulivat etuvartijamme täyttä laukkaa ja huusivat, että vihollinen alkoi liikkua joka taholla, ja melkein samalla hetkellä alkoivat kanuunat jyristä Elsterin tienoolla oikealla kädellä. Me olimme jo aseissa ja marssimme kenttien ylitse Parthaan päin palataksemme Schönfeldiin. Niin alkoi tappelu.
Kukkuloilla virran luona oli pari kolme divisionaa kanuunat välissään ja ratsuväkeä sivustoillaan valmiina ottamaan vastaan vihollisia; kauempana, pistimien kärkien takana näkyivät preussilaiset, ruotsalaiset ja venäläiset lähestyvän joka taholta tiheissä, suunnattomissa joukoissa.
20 minuuttia myöhemmin, sijoituimme me asemillemme kahden kukkulan välillä ja näimme edessämme 5-6,000 preussiläistä, jotka kahlasivat virran yli ja huusivat yhdestä kurkusta "Isänmaa! Isänmaa!" Se oli kauheaa melua; sellaista, jota korpit pitävät, kun kokoontuvat lentääkseen pohjoiseen.
Samassa alkoi kiväärituli kummaltakin jokirannalta ja kanuunat jymähtivät. Noro, jossa Partha joki juoksee, tuli savua täyteen; preussiläiset olivat jo kimpussamme, mutta me emme ehtineet paljon vilaistakaan heidän ilkeisiin silmiinsä, vääriin suihinsa ja eläimellisen hurjiin naamoihinsa. Me nostimme yhdestä suusta kaikuvan huudon: "Eläköön keisari!" ja ryntäsimme heitä vastaan. Syntyi hirmuinen käsirysy; parissa sekunnissa kalahtivat aseet toisiinsa, tunkeiltiin edes ja takaisin, ammuttiin toisia kiväärinpiippu rintaa vastassa, lyötiin toisia kuoliaaksi pyssynperällä; rivit sotkeentuivat toisiinsa, kuka kaatui se poljettiin maahan, kanuunat paukkuivat, noroon ahtautuva savu, kuulain vingunta ja kiväärin räiske tekivät koko noron ikäänkuin pätsiksi, johon ihmiset ajettiin polttopuiksi.