Suutelin ensin häntä ja sitte Katria, joka ei sanonut enää mitään. Sitte avasin oven, ja se kauhea viima, joka samalla puski sisään, huomautti minulle, ettei saanut viivytellä.
"Joudus nyt", sanoi täti.
"Hyvää yötä, Juuse, hyvää yötä!" huusi Katri. "Muista tulla sunnuntaina."
Käännyin takaisin viittomaan kädelläni, sitten rupesin juoksemaan pää kumarassa, sillä pakkanen oli niin tiukka, että silmistäni sirisi vesi suuren kauluksen takana.
Niin olin ponnistanut eteenpäin parikymmentä minuuttia uskaltaen tuskin henkeä vetäistä; silloin kuului kaukaa käheä juopon ääni: "Kuka siellä?"
Tähystin puolipimeässä eteeni ja äkkäsin viidenkymmenen askeleen päässä porvari Pinaclen selkäkoppineen, reuhkalakkineen, villakintaineen ja piikkikeppineen. Korin hihnassa riippuva lyhty valaisi hänen juopponaamansa harjaksista leukaa ja suurta nenää, joka oli kuin suppilo; hän katsoi minuun pienet silmät pyöreinä kuin sudella ja hoki: "Kuka siellä?"
Tämä Pinacle oli koko seudun suurin roisto; edellisvuonna oli hänellä ollut ruma juttu herra Guldeninkin kanssa, joka häneltä vaati maksua kellosta, jonka Pinacle oli ottanut viedäkseen Harnettin kirkkoherralle Anstettille, mutta, pistänyt rahat omaan lakkariinsa, vaikka väitti maksaneensa minulle. Mutta vaikka se heittiö oli oikeudessa vannonut itsensä vapaaksi, tiesi herra Gulden, että Pinacle valehteli, sillä puheena olevana päivänä ei hän enkä minä ollut käynytkään kotoa poissa. Sen lisäksi Pinacle oli Quatre-Ventsin kansanhuvissa tahtonut tanssia Katrin kanssa, mutta Katri oli kieltänyt, koska tiesi kellojutun, eikä sitäpaitsi lainkaan erinnyt minusta.
Tällä hyvin ilkeällä hulttioimella oli siis sarvi minun varalleni, ja kun nyt äkkiä näin hänet keskellä maantietä, kaukana kaupungista ja auttajista, rautapiikkisine rusikkakeppineen, ei se juuri ollut mikään ilahduttava näky. Onneksi oli vasemmalla puolellani hautuumaata kiertävä vähäinen polku, ja suutani avaamatta riensin sinnepäin, vaikka vajosin vyötäisiä myöten lumikinoksiin.
Silloin hän arvasi, kuka minä olin, ja huusi kiukuissaan.
"Jaha, sinäkös se olitkin, linkkajalka! Odotas! Annas tervehdin sinua. Katrin luotako tulet, kellonvaras!"