Minä vedin pendyylikellon; hän nousi pöydästä ja tuli katsomaan, sillä mekaniikka huvitti häntä suuresti. Hän nipisti minua korvasta veitikkamaisen näköisenä, ja kun minä olin lähdössä, huusi hän minulle napittaessaan kiinni syödessään avaamaansa virkatakkia:
"Vie terveisiä herra Guldenille, että hän voi maata levollisesti, sillä keväällä alkaa leikki uudelleen, eikä niillä, senkin kalmukeilla, aina ole talvea liittolaisenaan, sano se!"
"Kyllä, herra komentantti", vastasin minä ja panin oven kiinni.
Hänen leveä, iloinen naamansa oli minua hiukan lohduttanut, mutta kaikissa muissa taloissa, joissa vielä kävin, en kuullut muuta kuin valitusta. Naiset varsinkin olivat epätoivoisia; miehet eivät sanoneet mitään, kulkivat vain edestakaisin lattialla pää kumarassa, eivätkä edes huomanneetkaan minun toimiani.
Kymmenen aikana oli minulla enää ainoastaan yksi paikka käymättä, nimittäin herra de la Vablerie-Chamberlanin luona, joka oli vanhaa aatelia ja asui Isonkadun päässä vaimonsa ja tyttärensä, neiti Jeannen kanssa. He olivat pakolaisia, jotka kolme neljä vuotta sitten olivat palanneet takaisin. He eivät seurustelleet kenenkään kaupunkilaisen kanssa, ja vain kolme neljä vanhaa lähiseudun pappia pääsi heidän puheilleen. Herra de la Vablerie-Chamberlan ei pitänyt mistään muusta kuin metsästyksestä; hänellä oli kuusi jahtikoiraa ja kahden hevosen vedettävät ajopelit; ukko Robert Kapusiinikadulta oli yhtä haavaa hänen kokkinsa, tallirenkinsä, kamaripalvelijansa ja koiramestarinsa. Herra de la Vablerie kävi aina metsästystakissa, nahkalakissa ja pitkävartisissa kannussaappaissa. Koko kaupunki kutsui häntä jäniskoiraksi; rouvasta ja neidistä ei ollut mitään sanomista.
Olin hyvin alakuloisella mielellä, kun avasin raskaan oven, jonka kitinästä koko etehinen ulisi, vaan kuinka hämmästyinkään, kun keskellä tätä yleistä surua kuulin laulua ja klaveerin soittoa! Herra de la Vablerie lauloi ja neiti Jeanne säesti. En vielä siihen aikaan tiennyt sitä, että toisen kuolema on toisen leipä, ja tuumin vain: "He eivät ole vielä kuulleet uutisia Venäjältä."
Samassa aukeni ovi, heidän palvelijattarensa Louise kurkisti siitä ja kysyi:
"Kuka siellä?"
"Minä."
"Jaha, tekö, Janne herra? Tulkaa täältä kautta!"