"No, siinä näkee kerrankin yhden, joka ei marssia pelkää; sen silmistä jo hohtaa halu kunniaan".
Hän laski kätensä olkapäälleni ja virkkoi:
"Se on oikein, Juuse; minä ennustan, että sinä olet korpraali, ennenkuin tämä sota loppuu".
"Niin, mutta minähän olen ontuva!" tokaisin minä äreästi.
"Ontuva!" sanoi Kelz silmiään sirristäen ja nauraen. "Ontuva! Noin kukoistavalla naamalla pääsee aina maailmassa eteenpäin."
Tuskin oli hän nämät sanat lausunut, kun tarkastussalin ovi aukesi ja toinen poliisikonstaapeli, Verner, huusi oven raosta:
"Juuse Bertha!"
Astuin sisälle ontuen niin paljon kuin suinkin, ja Verner sulki oven. Määrit istuivat puoliympyrässä tavallisilla tuoleilla, aliprefekti ja Ofalzburgin määri istuivat nojatuoleissa keskellä huonetta ja sihteeri Freylis askaroi pöytänsä ääressä. Muudan Harbergin rekryytti oli paraikaa pukemassa vaatteita ylleen ja konstaapeli Descarmes autteli henskelien nostamista. Mustine, silmille riippuvine hiuksineen, paljaine kauloineen ja huokauksiin jo avaistuine suineen tämä rekryytti oli hirtettäväksi vietävän raukan näköinen. Kaksi lääkäriä, sairaalan lääkäri ja toinen univormuun puettu tohtori seisoivat keskellä huonetta puhellen keskenään. He kääntyivät minuun päin ja sanoivat:
"Riisukaa!"
Minä riisuin vaatteeni paitaan saakka, jonka Verner veti päältäni pois. Toiset katselivat minua.