"Tulen, tulen", kuiskasin, "ja — sinä muistelet minua aina, etkä rakastu toiseen."
Silloin sanoi hän nyyhkyttäen: "En, en milloinkaan rakasta ketään muuta kuin sinua."
Tämä kohtaus oli kestänyt noin neljännestunnin, kun ovi avattiin ja huoneeseen astui kapteeni Vidal, olalla kokoonkääritty nuttu kuin metsätorvi.
"No", sanoi hän, "missä nuori miehenne nyt on?"
"Täällä", vastasi herra Gulden. "Vai niin", sanoi kapteeni, "he tietysti surevat yhdessä — sehän on luonnollista — muistan kyllä sen — kaikilta meiltä jää joku rakastettu kotiin."
Sitte korotti hän äänensä: "Kas niin, nuori mies, rohkeutta nyt!
Emmehän, hemmetissä, enää ole lapsia."
Hän vilkaisi Katriin ja virkkoi herra Guldenille:
"Niin, niin, kyllä ymmärrän, ettei hänen ole hauska lähteä."
Rummut pärisivät katujen kulmissa ja kapteeni Vidal puheli edelleen:
"Vielä on aikaa kaksikymmentä minuuttia siihen, kun marssimme, mutta esiinhuudosta ei saa myöhästyä."